Liverpoolilla kiintoisa haaste edessä
Liverpool vierailee Nottingham Forestin vieraana tiistain Valioliigan kierroksella. Nottingham on kauden yllättäjä ja se on jo syyskuussa kerran voittanut Valioliigan kärkipaikkaa pitelevän Liverpoolin. Sarjataulukossa kaksikolla on nyt kuusi pistettä eroa. Nottingham pitelee liigan kolmatta sijaa. Se on voittanut viisi viimeistä otteluaan. Liverpoolilla viiteen viimeiseen otteluun mahtuu kaksi tasatulostakin.
Liverpoolin manageri Arne Slot sanoo, että tiistain matsin alku tulee olemaan isossa roolissa jo pelkästään kannattajien luoman tunnelman vuoksi.
”Ottelun alku on aina tärkeä ja erityisesti tällaisessa vieraspelissä. Uskon, että tunnelma Nottinghamin katsomossa on ihan tapissa ja sen vuoksi on tärkeää, että emme anna heille heti mahdollisuuksia”, Slot pähki ottelun lehdistötilaisuudessa.
”Heitä vastaan on vaikeaa tehdä maaleja. He eivät ota riskejä rakentelussaan. He tekevät paljon töitä myös ilman palloa, mutta osaavat lisäksi pallonhallinnan. Ja he osaavat iskeä vastaiskuista. Valmennus on tehnyt hyvää työtä siinä, että joukkue pelaa sille sopivaa jalkapalloa”, Slot kehaisi vielä Forestin managerin Nuno Espírito Santon työtä.
Valioliiga: Nottingham Forest – Liverpool tiistaina 13. tammikuuta kello 22.