Manchesterissa edessä tulikuuma kohtaaminen
Valioliiga-viikon kuumin kohtaaminen pelataan sunnuntai-iltana Manchesterissa, kun puolustava mestari City saa vieraakseen Arsenalin Lontoosta.
City ei ole hävinnyt tällä kaudella liigassa vielä otteluakaan ja pääsee nyt irti kotikentällään. Arsenalkaan ei ole hävinnyt vielä tällä kaudella yhtään ottelua, mutta Brightonia vastaan tuloksena oli kuitenkin 1–1-tasuri.
Viime kaudella Arsenal voitti Cityn kotonaan lokakuussa 1–0 ja joulukuussa joukkueet pelasivat 1–1-tasatulokseen Manchesterissa.
”Odotamme tästä todella kilpailuhenkistä peliä. Olemme mestareiden kotikentällä. Joukkueen, jonka on mielestäni ollut koko Valioliigan historiassa tekemisissään kaikkein johdonmukaisin – eikä vain tulosten valossa, vaan myös pelin hallinnan ja pelaajien toistuvien huippusuoritusten valossa”, Arteta sanoi lehdistötilaisuudessa.
”Tämä on meille haaste ja meidän on mentävä ja todistettava kaikille, että olemme taas ottaneet uuden askeleen eteenpäin ja voimme haastaa ja kilpailla.”
Valioliiga: Manchester City – Arsenal sunnuntaina kello 18.30.