Norris voittoon Unkarissa – Cadillacit hyytyivät
Unkarin GP:n voittoon paalulta lähtenyt McLarenin Lando Norris. Palkintopallisija on britin kolmas tällä kaudella, mutta ensimmäinen ykköskorokkeella.
Toiseksi ajoi taktisesti onnistunut Red Bullin Max Verstappen. Toisen sijan varmisti hyvin pitkä stintti pehmeillä renkailla. Hän jäi voittajalle reilut 15 sekuntia. Verstappenille toinen sija on kauden toinen. Hän oli kakkonen myös Itävallassa.
Mercedeksen megatalentti ja sarjan pistekärki Kimi Antonelli nousi kisassa kolmanneksi. Hän jäi voittajalle reilut 18 sekuntia. Italialainen on ollut podiumilla yhdeksässä kisassa yhdestätoista.
Lewis Hamilton sai viiden sekunnin aikasakon ylinopeudesta varikkosuoralla. Hän putosi sitä myöten pois kisan neljänneltä sijalta viidenneksi. Edelle kaarsi tallikaveri Charles Leclerc.
McLarenin kisa oli kaksijakoinen. Oscar Piastri keskeytti kisan kierroksella 56/70 vaihdelaatikkovikaan. Aussi keskeytti kisan toiselta sijalta. Hän johti kisaa tovin sen alkupuolella, mutta mahdollisuudet takkusivat jo silloin tallin taktisen virheen vuoksi kisan ruuhkassa ajamisesta ensimmäisen varikkopysähdyksen jälkeen.
Cadillacin kisa oli täysi katastrofi. Valtteri Bottas keskeytti jo kisan alkupuolella jarrupaloon. Tallikaveri Sergio Perez keskeytti kisan sen loppupuolella jousituksen pettäessä.
Heading towards his first win as a world champ #F1 #HungarianGP | LAP 69/70 pic.twitter.com/57wdZcphs7
— Formula 1 (@F1) July 26, 2026
