Parviainen otti paikan EM-keihäsfinaalissa
Birminghamin EM-kisojen miesten keihäänheiton loppukilpailussa heittää suomalaisista ainoastaan Suomen kisojen keihäsjoukkueen nuorin edustaja Topi Parviainen, 19.
Parviainen heitti toisessa karsintaryhmässä ja ylsi niukin naukin finaaliin mukaan. Hän oli karsinnan 12:s ja viimeinen finaalin päässyt. Parviainen oli jo hetken karsinnan 13:s, mutta hänen EM-kisansa pelasti Saksan Thomas Röhlerin heiton hylkääminen viivalle astumisen vuoksi.
Parviainen heitti ensimmäisellään 74,57 ja toisellaan 78,88 metriin. Kolmannen hän astui yli, kun keihäs lensi vain noin 60 metriin.
Toisessa karsintaryhmässä heitti myös Emil Porvari, joka heitti karsinnan alussa piirun Parviaista heikommin keihään lentäessä ensin 75,09 ja sitten 74,15 metriin. Kolmannella keihäs lensi 75,15, mutta sekin oli liian lyhyt viskaisu.
Parviainen oli B-karsinnan neljäs ja koko karsinnan 12:s ja Porvari karsinnan kokonaistuloksissa 25:s.
Aiemmin ensimmäisessä karsintaryhmässä heittänyt Oliver Helander oli lopulta koko karsinnan 15:s ja jäi sensaatiomaisesti myös ilman finaalipaikkaa.
”Jännitti ihan saakelisti. Tuuria oli. Harmittaa, että joutui jännittämään paikkaa. En ole tyytyväinen heittoihini. Verryttelyssä heitin kuitenkin pisimpiä kaariani”, Parviainen totesi Ylellä.
