TILANNEHUONE

Pelicans CHL-matsin voittoon Tanskassa

16.09.2024 05:52

Jääkiekko

Lahden Pelicans voitti sunnuntaina CHL-ottelussa tanskalaisen SonderjyskEn maalein 4–2 vieraskentällä.

Pelcians otti matsiin vahvan alun. Ennen ensimmäistä erätaukoa lahtelaiset tekivät maaleistaan peräti kolme. Miika Roine onnistui jo toisella peliminuutilla, Leevi Tukiainen onnistui ylivoimalla muutaman minuutin päästä ja erän loppupuolella Adam Bares iski 3–0-osuman.

Toisessa erän puolivälin jälkeen Tukiainen teki illan toisen osumansa. Maali tuli jälleen ylivoimalla ja vei pussinokiat 4–0-johtoon. Tanska onnistui kavennuksissaan kolmannessa erässä. Erän alussa Alexander Wiklund teki 1–4-osuman ja erän puolivälin kohdalla Jacob Schmidt-Svejstrup teki 2–4-kavennuksen.

Kahdella voitollaan CHL:ssä Pelicans on kiinni jatkopaikassa.

Pelicans oli matkassa kymmenellä hyökkääjällä ja kuudella puolustajalla. Ryan Lasch, Patrik Carlsson ja Lars Bryggman huilasivat CHL-ottelun.

Lokakuussa Pelicans kohtaa vielä vieraissa tshekkiläisen Dynamo Pardubicen ja kotonaan ranskalaisen Rouen Dragonsin.