Pelicans voittoon pitkällä kaavalla – Ilvekselle piste
Sami Kapasen luotsaama Pelicans sai vieraakseen ex-Pelicans päävalmentaja Tommi Niemelän sarjakärkiryhmä Ilveksen. Tasaisen ottelun jälkeen voitto ratkaistiin voittolaukauskisassa. Pelicans voitti ottelun 2–1, mutta putosi Liigassa kuitenkin toiseksi viimeiselle sijalle. Ilves jatkaa sarjan piikkipaikalla.
Ottelun avauserä oli maaliton. Ensimmäinen maali nähtiin toisen erän kuudennen minuutin tienoolla, kun Iikka Kangasniemi teki onnekkaan ylivoimamaalin ja vei sillä Pelicansin 1–0-johtoon. Näytti, että kiekko pongasi maaliin pelaajan jalasta, mutta maali kuitenkin hyväksyttiin. Osumassa avustivat kapteeniksi nimitetty Lars Bryggman ja Josh Lawrence. Muutaman minuutin päästä Joonas Nättinen toi Ilveksen 1–1-tasoihin riparista, joka tarjoutui maalivahti Patrik Bartosakin torjuttua eteensä. Osumaa alusti vahvasti Daniel Gazdan.
Myös kolmas erä ja jatkoaika olivat maalittomia, joten ottelu ratkesi rankkareilla Josh Lawrencen vedolla Pelicansille. Hän oli voittolaukauskisan 16:s laukoja.
Bartosak teki Lahden maalilla ottelussa 27 torjuntaa. Jakub Malek pysäytti 23 kiekkoa.
Lahdessa pelattua ottelua väritti kannattajaryhmä Lahen Turkoosin mielenilmaus Pelicansin seurajohtoa kohtaan. Lahtelaisseurasta lähti lauantaina kapteeni Miika Roine HIFK:hon ja pistemies Lubos Horky Rögleen. Kannattajat protestoivat seuran viestintää ja tapaa kohdella kannattajayhteisöä. Ottelussa ei ollut kannattajatoimintaa.
Pelicans pelasi myös ilman viime viikolla kalliilla kaupan ollutta konkarilaituriaan Ryan Laschia.
Muut ottelut:
Jukurit – Lukko 1–3
Kärpät – KooKoo 2–1
SaiPa – HPK 3–5
TPS – JYP 6–3