Mikko Rantasella edessä pian upea haaste
Dallas Stars venytti tappioputkeaan viiteen otteluun häviämällä kotonaan Utah Hockey Clubille maalein 3–5. Lauantaina varmistui myös, että Dallas pelaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Colorado Avalanchea vastaan.
Coloradosta ulos alkutalvesta myyty hyökkääjä Mikko Rantanen on näin upean haasteen edessä. Hän pääsee mittaamaan yhdessä Dallasin kanssa entistä joukkuettaan. Pelaajan tunnemyrsky ja siirtohuuma ovat kuitenkin jo laantuneet. Rantanen on jo kerran käynyt vierasottelussakin Denverissä. Paine pelata entistä joukkuetta kohtaan on kuitenkin kova.
Rantanen on tottumassa Dallasin pelitapaan. Utah ottelussa Rantanen teki tehot 0+2. Hän syötti yhdessä Roope Hintzin kanssa Wyatt Johnstonin 1–0-ylivoimaosumaa ottelun alussa sekä auttoi toisen erän lopulla Matt Dumban kanssa Jason Robertsonia 3–4-kavennuksessa. Syöttöpinna oli Rantasen kauden 55:s. Dallasille Brendan Smith teki myös 2–1-alivoimamaalin toisen erän ensimmäisellä minuutilla.
Utahin Olli Määttä keräsi ottelussa syöttöpinnan Logan Cooleyn 3–2-johtomaalista. Määttä on syötellyt kaudella 15 osumaa. Utahille onnistuivat myös Barrett Hayton, Sean Durzi, Josh Doan ja Nick Schmaltz. Utah ei yltänyt pudotuspeleihin.
***
Rantasen toinen tämän kauden entinen joukkue Carolina Hurricane myllytti NY Rangersia urakalla. Canes voitti kotonaan peräti maalein 7–3. Sebastian Aho kunnostautui syöttämällä Seth Jarvisin 2–0-osumaa ottelun avauserässä ja kakkossyöttämällä Jackson Blaken 3–0-osumaa toisen erän alussa. Voitolla Carolina katkaisi neljän ottelun tappioputkensa. Rangers on jäämässä pudotuspelien ulkopuolelle.
Montreal Canadiens hävisi Torontolle jatkoajalla maalein 0–1. Voitto-osuman lähes maalittomassa nahinassa teki Mitch Marner. Montreal on yhä kynnellä kiinni pudotuspelipaikassa. Patrik Laineen tehot ovat olleet hyydyksissä nyt kolme peliä.