Real Madrid jatkoon dramaattisella rankkarituomiolla

Vini Junior tyri varsinaisella peliajalla rankkarin ja pelasi muutenkin vaisusti. @ AOP
Real Madrid selvitti tiensä Mestarien liigan puolivälieriin dramaattisella rangaistuspotkutuomiolla Atlético Madridia vastaan keskiviikkona.
Real Madrid oli voittanut ensimmäisen osaottelun viikko sitten 2-1, mutta Atlético Madrid voitti keskiviikon yhteenoton Conor Gallagherin 29 sekunnin jälkeen tekemällä pikamaalilla 1-0.
Kun jatkoaika ei tuonut ratkaisua, edessä oli rangaistuspotkukisa. Se ratkesi erikoisella tavalla, sillä Atlétin toinen laukoja Julian Alvarez liukastui potkua antaessaan ja vaikka pallo meni maaliin, tuomariston mukaan pallo osui argentiinalaisen tukijalkaan ja maali hylättiin kaksoiskosketuksena.
Atléti toiveet heräsivät uudelleen, kun Real Madridin neljäs laukoja Lucas Vazquez epäonnistui myös rangaistuspotkussa. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, sillä Marcos Llorente epäonnistui seuraavana ampujana ja Antonio Rudiger laukoi Real viidentenä laukojana pallon ohi Jan Oblakin.
Real Madrid ja varsinkin suurimmat supertähdet Kylian Mbappe ja Vinicius Junior pelasivat alle oman tasonsa. Vini Junior kruunasi tumman iltansa laukomalla varsinaisella peliajalle rangaistuspotkun taivaan tuuliin.
Real Madrid kohtaa puolivälierissä Arsenalin, joka voitti PSV:n yhteismaalein 9-3. Arsenal oli voittanut joukkueiden ensimmäisen yhteenoton Hollannissa 7-1 ja keskiviikkona lontoolaiset tyytyvät hölkkäämään 2-2-tasapelin. Arsenalin osumat viimeistelivät Oleksandr Zinchenko ja Declan Rice. PSV:n maalintekijöinä olivat Ivan Perisic ja Couhaib Driouech.
Lillen ja Dortmundin välinen trilleri päättyi lopulta saksalaisjuhliin, vaikka Lille menikin ottelussa Jonathan Davidin osumalla 1-0-johtoon. Kun ensimmäinen ottelu Dortmundissa oli päättynyt 1-1, yhden maalin voitto olisi riittänyt ranskalaisille jatkoapaikkaan. Dortmund tuli kuitenkin toisella jaksolla takaa ohu: ensin Emre Can tasoitti rankkarista ja Maximilian Beier ratkaisi ottelun 65. minuutin osumallaan.
Aston Villa johti Club Brüggea vastaan avausosan jälkeen 3-1 ja kun vierasjoukkueen Kyriani Sabbe ajettiin ulos jo 17. minuutilla Aston Villa tie puolivälieriin tasoittui entisestään. Lopulta Villa takoi taululle selvät 3-0-lukemat. Marco Asensio viimeisteli kaksi maalia ja Ian Maatsen yhden.
Puolivälierissä Aston Villa saa vastaansa Liverpoolin tiistaina pudottaneen PSG:n. Muissa puolivälieräpareissa kohtaavat Arsenal ja Real Madrid sekä Bayern München ja Inter. Ensimmäiset ottelut pelataan 8.-9. huhtikuuta ja toiset 15.-16. huhtikuuta.