TILANNEHUONE

Red Bull jatkoi vahvana – Bottakselle kivasti kierroksia

23.02.2023 18:35

Red Bull jatkoi vahvana – Bottakselle kivasti kierroksia

Valtteri Bottas ajoi

Formula 1

F1-sarjan kolmipäiväiset talvitestit alkoivat torstaina Bahrainissa. Radalla haettiin selvästi ensin tuntumaa autoihin. Tallit painottivat testejään tietenkin eri tavoin.

Päivän nopeimman ajan kellotti Red Bullin Max Verstappen. Viime vuoden mestari kirjasi ajan 1.32,837. Verstappen sai ajaa testejä koko päivän. Red Bullin auto on evoluutiomalli tallin viime vuoden autosta ja se sopi heti hollantilaisen käteen. Verstappen ajoi päivän aikana hulppeat 157 kierrosta.

Valtteri Bottas pääsi Alfa Romeon rattiin iltapäivän sessiolla. Suomalainen ajoi 71 testikierrosta. Nopeimmillaan hän oli 12:s. Aamupäivän autoa testasi Zhou Guanyui ja hän oli tyytyväinen auton kauden lähtötilaneeseen. Zhou oli jaksonsa neljänneksi nopein ja lopuksi peräti kahdeksas.

Fernando Alonso, 41, istui ensimmäistä kertaa kunnolla Aston Martiniinsa toisella sessiolla. Tallilla oli hankaluuksia auton alustan kanssa ja Alonson ajamiset viivästyivät korjaustöiden vuoksi merkittävästi.  Lopussa Alonso iski tauluun kuitenkin päivän kakkosajan. Aamupäivän autoa ajoi varaskuski Felipe Drugovich, mutta hänen menoaan haittasi puolestaan auton sähkövika.

Ferrarilla ajoi Carlos Sainz ensin aamupäivällä ja iltapäivällä vuoro oli Charles Leclercillä. Vaikka kierrosajat olivat kärkipäässä, auto käyttäytyi selvästi levottomasti radalla. Lisäksi auton nokka painui lommolle ajettaessa. Talli on luvannut korjata ongelman.

Mercedestä testasi ensin aamupäivällä George Russell ja iltapäivällä Lewis Hamilton. Merkittävin huomio oli, että Mercedeksen pomppiminen oli talven aikana saatu kuriin. Mercedes jätti hyvän kierrosajan tavoittelemisen selvästi vielä muille.

Tulokset tästä.

Twiitissä Valtteri Bottaksen uusi kypärä, joka sai kehuja. Really??… Valtteri niittää mainetta myös viiksillään.