TILANNEHUONE

Rovanperällä tiukka ote voitosta

01.10.2022 08:36

Rovanperällä tiukka ote voitosta

Kalle Rovanperää mutainen ajosää ei haitannut.©AOP

MM-ralli

Uuden-Seelannin rallin lauantaipäivä ajettiin kaatosateessa. Sää sopi Toyotan Kalle Rovanperälle, joka veti pohjat päivän kuudesta erikoiskokoeesta kolmelle ja siirtyi rallin johtopaikalle yhdeksännen, eli päivän toisen etapin jälkeen. Johto irtosi, kun tallikaveri Elfyn Evans pyörähti ja keskeytti rallin. Yötauolle Rovanperä jäi 29,0 sekunnin johdossa. Toyotalla on rallissa kaksoisjohto. Sebastien Ogier on rallissa toisena.

Hyundain Ott Tänak on pudonnut rallissa kolmanneksi. Yötauolla hän on peräti 46,4 sekuntia Rovanperän kärkiaikaa jäljessä. Tänakin kiusana ovat kurjan sään lisäksi olleet aikasakot, joita hän on kerännyt yhteensä 15 sekuntia. Hänen autonsa moottorin hybridiyksikkö on käyttänyt liikaa sähköenergiaa jo kahdella erikoiskokeella. Tänäk on ollut erittäin kärttyinen päivän ek-haastatteluissa.

Myös Rovanperä on saanut samasta syystä yhden viiden sekunnin aikasakon. Hän on kuitenkin nyt erittäin tiukasti kiinni mestaruuden varmistamisessa. Jos rallin sunnuntai sujuu suomalaiselta ongelmitta, saatetaan rallin lopussa juhlia ensimmäistä suomalaista rallin maailmanmestaria 20 vuoteen.

Katso tulokset tästä.