Sensaatio – Paraguay pudotti Saksan rankkareillla
Paraguay jysäytti jalkapallon MM-kisojen ensimmäisen todellisen jättipaukun pudottamalla Saksan jatkosta pudotuspelien avauskierroksella.
Varsinainen peliaika ja jatkoaika päättyivät tasan 1–1, joten ratkaisu jouduttiin hakemaan rangaistuspotkukisan kautta.
Rangaistuspotkukisasta tuli dramaattinen. Saksan pelaajista Kai Havertz ja Nick Woltemade epäonnistuivat omissa rankkareissaan ja Paraguaylla oli kaksi mahdollisuutta yrittää ottelun ratkaisua. Ensin Antonio Sanabria laukoi Paraguayn neljätenä laukojana pallon ohi ja Manuel Nuer torjui Fabian Balbuenan laukauksen.
Juuri kun Saksa luuli pelastuneensa, Saksan kuudes laukoja Jonathan Tah laukoi pallon yli maalin. Jose Canale laukoi Paraguayn kuudentena laukojana pallon varmasti maaliin ja sensaatio oli valmis.
Saksa hallitsi näennäisesti ottelua, muttei pystynyt murtamaan Paraguayn matalaa blokkia. Paraguay meni ottelussa johtoon avausjaksolla Julio Encison puskumaalilla. Havertz puski 54 minuutin kohdalla Saksan tasoihin.
Saksa näytti menneen jatkoajalla Tahin puskulla johtoon, mutta ottelun erotuomari Jalad Jayed katsoi, että Waldemar Anton rikkoi maalivahti Orlando Gillia. Ratkaisu oli vähintäänkin kyseenalainen.
Paraguay power into the Round of 16 on penalties! 💪#FIFAWorldCup
— FIFA World Cup (@FIFAWorldCup) June 29, 2026
