TILANNEHUONE

Sport hukkasi johtonsa – KalPa rynni voittoon

11.02.2025 21:03

Liiga

Ensimmäisenä Liigan tauolta palasivat Sport ja KalPa tiistaina, jotka ottivat yhteen Vaasassa. KalPa otti viidennen peräkkäisen voittonsa jatkoajalla maalein  3–2 (2-0, 0-1, 0-1, 0-1).

Sport otti matsiin kuitenkin salama-alun, kun Viljami Nieminen iski joukkueensa 1–0-johtoon avauserässä alle puolentoista minuutin pelin jälkeen. Sport ei kauaa aikaillut toisenkaan osumansa kanssa, sillä reilun parin minuutin päästä Okko Kangasniemi hoiteli kiekon jälleen KalPan maaliin. Työssä auttoi ruotsalaiskaksikko Axel Holmström ja Simon Hjalmarsson.

Toisen erän alussa KalPa onnistui vihdoin tasoituksessa. Vieraan 1–2-kavennuksen viimeisteli Jaakko Rissanen Juuso Mäenpään ja Matyas Kantnerin esitöistä. Sen jälkeen Sport ei kunnolla päässyt paikoille ja KalPa vei laukauksetkin erässä lukemin 17–10.

Kolmannessa erässä KalPan Rissaselle tuomittiin 2+2-minuutin jäähy, mutta sen aikana Sport ei saanut rakennettua mitään vaarallista. Rissanen puolestaan oli vauhdissa taas erän lopulla. Hän iski KalPan tasoituksen ja illan toisen maalinsa noin viisi minuuttia ennen päätössummeria. Esityöt 2–2-tasoitukseen hoitivat Patrick Curry ja Ville Ruotsalainen. Ottelun ratkaisi jatkoajalla KalPalle Aleksi Klemetti Curryn syötöstä. Samalla lyömällä hallissa alkoi soida palohälyytys ja kaikki kaikkosivat paikalta pikavauhdilla.

Sport-puolustaja Atro Leppänen ahkeroi ottelussa maajoukkuepestin jälkeen reilut 27 minuuttia. Hän jahtaa yhden kauden puolustajien piste-ennätystä (53), josta on enää kahden pisteen päässä.

Sportin maalilla Masi Härkonen teki 27 torjuntaa ja KalPan Juha Jatkolan torjuttavaksi tuli vain 13 kiekkoa.