TILANNEHUONE

Suomen kärkinimet Madridin EM-kisoihin

17.06.2025 05:01

Yleisurheilu

Yleisurheilun EM-kisat kilpaillaan Espanjan Madridissa 27.-29. kesäkuuta. Suomi nimesi joukkueensa kisoihin maanantaina.

”Suomen joukkue rakentuu lajien kärkinimistä, joista monilla on tämän kauden tähtäimenä MM-kilpailut Tokiossa syyskuussa. Kilpaileminen 1. divisioonassa Euroopan parhaiden maiden kanssa tarjoaa erinomaisen kovatasoisen kilpailun kaikissa lajeissa”, Suomen Urheiluliiton huippu-urheilujohtaja Tuomo Salonen kommentoi.

Mukana kisoissa ovat myös Tshekki, Ranska, Saksa, Britannia, Kreikka, Unkari, Italia, Liettua, Hollanti, Puola, Portugali, Espanja, Ruotsi, Sveitsi ja Ukraina.

”Yleisesti voi sanoa, että Euroopassa on noin tusina sellaista yleisurheilumaata, jotka ovat viimeaikaisessa katsannossa perustasoltaan olleet Suomea edellä. Näistä maista Venäjä ja Valko-Venäjä ovat tällä hetkellä suljettuina pois kansainvälisestä kilpailutoiminnasta. Suomen kanssa varsin tasapäisesti samoista kokonaissijoituksista kamppailevat muun muassa Ruotsi, Kreikka ja Sveitsi, Salonen sanoo.

Suomi EM-Madridissa:

Miehet

100 m: Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat

200 m: Samuel Purola Oulun Pyrintö

400 m: Konsta Alatupa Jyväskylän Kenttäurheilijat

800 m: Joonas Rinne Saarijärven Pullistus

1500 m: Joonas Rinne Saarijärven Pullistus

5000 m: Eemil Helander Jyväskylän Kenttäurheilijat

110 m aj: Santeri Kuusiniemi Jyväskylän Kenttäurheilijat

400 m aj: Antti Sainio Tampereen Pyrintö

3000 m ej Topi Raitanen Oulun Pyrintö

Korkeus: Daniel Kosonen Tampereen Pyrintö

Seiväs: Urho Kujanpää Tampereen Pyrintö

Pituus: Kalle Salminen Joensuun Kataja

3-loikka: Aaro Davidila Lapin Lukko

Kuula: Eero Ahola Porin Yleisurheilu

Kiekko: Mico Lampinen Kenttäurheilijat-58

Moukari: Aaron Kangas Kankaanpään seudun Leisku

Keihäs: Toni Keränen Limingan Niittomiehet

4 x 100 m Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat, Valtteri Louko Lapuan Virkiä Samuel Purola Oulun Pyrintö, Santeri Örn Polvijärven Urheilijat.

4 x 400 m sekaviesti: Konsta Alatupa Jyväskylän Kenttäurheilijat, Eljas Aalto IF Sibbo-Vargarna, Antti Sainio Tampereen Pyrintö

Naiset

100 m: Lotta Kemppinen HIFK Friidrott

200 m: Aino Pulkkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat

400 m: Mette Baas Joensuun Kataja

800 m: Veera Mattila Vammalan seudun Voima

1500 m: Siiri Rainio Jyväskylän Kenttäurheilijat

5000 m: Nina Chydenius HIFK Friidrott

100 m aj: Nooralotta Neziri Jyväskylän Kenttäurheilijat

400 m aj: Kristiina Halonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet

3000 m ej: Ilona Mononen Lahden Ahkera

Korkeus: Heta Tuuri Turun Urheiluliitto

Seiväs: Saga Andersson Esbo IF

Pituus: Jessica Kähärä Mikkelin Kilpa-Veikot

Kolmiloikka: Senni Salminen Imatran Urheilijat

Kuula: Eveliina Rouvali Kuopion Reipas

Kiekko: Helena Leveelahti Virtain Urheilijat

Moukari: Silja Kosonen Turun Urheiluliitto

Keihäs: Pilke Kössi Paimion Urheilijat

4 x 100 m: Lotta Kemppinen HIFK Friidrott, Emma Tainio Paimion Urheilijat, Aino Pulkkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Anna Pursiainen Espoon Tapiot

4x 400 m sekaviesti Mette Baas Joensuun Kataja, Viivi Lehikoinen HIFK Friidrott, Kristiina Halonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet.