Voitto lipsahti Markkasen Utahilta
Lauri Markkanen oli taas Utah Jazzin kokoonpanossa, kun joukkue kohtasi vierasparketilla Phoenix Sunsin. Ottelu venyi jatkoajalle ja lopulta Jazz taipui lukemin 135–127.
Markkanen tahkosi kunnon peliminuutit. Hän oli kentällä reilut 39 minuuttia ja teki 20 pistettä ja seitsemän levypalloa. Utahin tehokkain oli kuitenkin John Collins 21 pisteellään.
Sunsin Devin Booker oli kentän tehokkain huikealla 47 pisteen saldollaan. Hän sai myös peliaikaa melkein 49 minuuttia. Grayson Allen teki Sunsille 21 pistettä.
Utah johti ottelua aivan viimeisille sekunneille ja kun Markkasen onnistui kahdessa vaparissa. Ottelu venyi kuitenkin lopulta jatkoille, sillä Allen tasoitti pelin viimeisellä sekunnilla onnistuneella kolmosellaan.
Suns ei kaupannut Kevin Durantia ennen torstaita, mutta tähtipelaaja ei silti ollut mukana ottelussa. Hän on kärsinyt viime aikoina nilkkavammasta.
Utah on viidestä viimeisestä ottelustaan ottanut kaksi voittoa.