Toni Kohonen murskaavan ylivoimainen Kaikkien aikojen pesäpalloilija -äänestyksessä

Toni Kohonen pelasi ensimmäisen pääsarjaottelunsa toukokuussa 1993 - ja ura jatkuu edelleen.

Pesäpallo

Toni Kohonen murskaavan ylivoimainen Kaikkien aikojen pesäpalloilija -äänestyksessä

Toni Kohonen keräsi yli kolmanneksen kaikista äänistä Elmo-lehden Kaikkien aikojen pesäpalloilija -äänestyksessä.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 2.11.2020 | KUVAT Elmeri Elo / All Over Press

Toni Kohonen valittiin odotetusti Kaikkien aikojen pesäpalloilijaksi Elmo-lehden äänestyksessä. Kisassa annaettiin kaikkiaan 2492 ääntä. Kohonen keräsi niistä 890 eli 35,7 prosenttia kaikista äänistä.

Kohosen voitto ei ollut yllätys, sillä Kiteen Pallon kasvatti on ollut kohta jo lähes 30 vuoden ajan pesäpallon näkyvimmät kasvot. Hän on voittanut urallaan yhteensä 10 Suomen mestaruutta ja pelannut ennätysmäärän, 742 runkosarjan ottelua. Kohonen on myös Pesispörssin ykkösnimi ja johti kaikkien aikojen kärkilyöntitilastoa, kunnes Hyvinkään Juha Korhonen ohitti hänet runkosarjan loppukierrosten aikana.

Kohosen takana käytiin mielenkiintoinen taistelu muista kärkisijoista. Kaksi jo uransa lopettanutta tähtipelaajaa, Kari Kuusiniemi ja Mauri Pyhälahti, nousivat äänestyksen edetessä koko ajan korkeammalle ja korkeammalle. Lopulta Kuusiniemi vei kakkossijan 208 äänellä. Pyhälahti oli kolmas 182 äänellä.

Seuraavat kärkisijat menivät Pattijoelle täksi kaudeksi palanneelle Sami Haapakoskelle (163 ääntä), Sotkamon Jymyn Roope Korhoselle (137) ja Jani Komulaiselle (135) sekä Kiteen Pallon Pasi Piriselle (120).

 

Kaikkien aikojen pesäpalloilija Ääniä %
Toni Kohonen 890 35,7 %
Kari Kuusiniemi 208 8,3 %
Mauri Pyhälahti 182 7,3 %
Sami Haapakoski 163 6,5 %
Roope Korhonen 137 5,5 %
Jani Komulainen 135 5,4 %
Pasi Pirinen 120 4,8 %
Jukka Holttinen 100 4,0 %
Topi Kosonen 100 4,0 %
Ilpo Kytösalmi 60 2,4 %
Pekka Peltomäki 60 2,4 %
Seppo Uusi-Oukari 59 2,4 %
Jussi Kiikeri 55 2,2 %
Kari Hakkarainen 50 2,0 %
Kalevi Luoma 50 2,0 %
Janne Vuorinen 35 1,4 %
Juha Korhonen 33 1,3 %
Simo Eerikäinen 27 1,1 %
Eino Kaakkolahti 22 0,9 %
Henri Puputti 6 0,2 %
Ääniä yhteensä 2492

Palkinnot

Kaikkien äänestäneiden kesken arvottiin tavarapalkintoja, jotka osuivat seuraaville äänestäjille: Elmo-lehden ja Ruutu+ katselukortin yhteispaketti 12 kuukaudeksi: Anssi Heimonen, Seinäjoki. Elmon lahjatilaus 6 kuukaudeksi ja kirjapalkinto: Hannu Putaala, Oulu, Katja Pudas, Kajaani, Pekka Sivula, Hyllykallio. 10 kpl kirjapalkintoa: Tiina Terho, Raisio, Ilmari Lehkonen, Kitee, Seppo Kettunen, Turenki, Tomi Kosonen, Ruokolahti, Krista Berglund, Joensuu, Marko Haaraniemi, Raahe, Erkka Ravi, Hyvinkää, Mikko Jänikselä, Lapua, Reijo Makkonen, Sotkamo, Reino Konka, Valkeala.

Onnittelut voittajille.

Elmo on UUDISTUNUT! Toimi nopeasti ja tilaa Elmo edulliseen tarjoushintaan 4 kk 35 e   – saat  huippuluettavaa kotiin kannettuna joka kuukausi. Tai lue uusin lehti Lehtikuussa.