Deloitten julkaisema uusin Money League -raportti panee samalle janalle maailman rikkaimmat jalkapalloseurat.

Eniten tahkoava rahakone viime vuonna oli Manchester City, jonka tv-, lippu- ja mainostulot olivat 731 miljoonaa euroa. Real Madrid oli kakkonen 713,8 miljoonan euron tuloilla ja Liverpool kolmas 701,7 miljoonan euron tuloilla.

Seurojen välinen vertailu on toki mielenkiintoista luettavaa, mutta raportin varsinainen pihvi löytyy isommasta kuvasta; sitä, mihin suuntaan eri jalkapallosarjojen voimasuhteet ovat kehittymässä.

Englantilaiset jalkapallosarjat olivat ennen Valioliigan syntyä taloudellisesti alikehittyneitä sarjoja eivätkä edes Englannin liigakenttien suurimmat seurat pystyneet 1980- ja 1990-luvulla kilpailemaan La Ligan, Serie A:n tai Bundesliigan suurseurojen kanssa parhaista pelaajista.

2000-luvulla voimasuhteet ovat kääntyneet kuitenkin päälaelleen. Valioliiga ei ole vain Euroopan rahakkain jalkapallosarja  – sitä voi taloudellisessa mielessä pitää Euroopan Superliigana.

Valioliigan ylivoima näkyy hyvin Deloitten tilastoissa. Maailman kymmenestä rikkaimmasta seurasta kuusi on Valioliiga-seuroja. La Liga -seuroja TOP10:ssä on kaksi, Bundesliiga- ja Ligue 1-seuroja kumpiakin yksi. TOP20-listalla ensimmäisen kerran Deloitten Money League -historian aikana yli puolet seuroista, 11, on Valioliigan seuroja.

***

Valioliigan ylivoima näkyy rajulla tavalla myös pelaajasiirroissa. Valioliiga-seurat ovat hankkineet viime kesän ja nyt auki olevan tammikuun siirtoikkunan aikana pelaajia yli 2,5 miljardilla eurolla. Toiseksi eniten rahaa ovat käyttäneet La Liga -seurat, mutta ero Valioliigaan on dramaattinen: niiden yhteenlasketut pelaajakaupat ovat olleet samana aikana vain reilu 750 miljoonaa euroa.

Valioliigan ja La Ligan välillä puhutaan siis lähes nelinkertaisesta suuremmasta ostovoimasta.

Ero näkyy käytännön tasolla siinä, että pelaajavirta on kääntynyt Euroopasta Englantiin. Toki Real Madridin, Barcelonan, PSG:n ja Bayern Münchenin kaltaiset yksittäiset seurat voivat kamppailla parhaista pelaajista Valioliigan suurimpien jättien kanssa, mutta kokonaisuudessaan pelaajavirta vie tällä hetkellä kiihtyvällä vauhdilla kohti Englantia. Esimerkiksi yksistään La Ligasta on siirtynyt viimeisen viiden vuoden aikana 65 pelaajaa Valioliigaan.

Ei ole myöskään sattuma, että Pep Guardiolan ja Jürgen Kloppin kaltaiset valmentajat valmentavat tällä hetkellä Valioliigan suurimpia seuroja.

***

Tässä kohtaa voidaan jäädä toki ihmettelemään Valioliigan hurjia eroja muihin eurooppalaisiin sarjoihin, mutta varsinainen kysymys kuuluu, mitä tapahtuu tulevaisuudessa.

Valioliigan taloudellinen ylivoimaisuus perustuu tällä hetkellä ennen muuta kahteen asiaan – tv-sopimuksiin ja siihen, että seurojen omistusrakenne tekee ulkopuoliset investoinnit englantilaisseuroihin järkevimmiksi kuin moniin eurooppalaisiin jättiseuroihin.

Esimerkiksi Real Madridin ja FC Barcelonan omistavat seuran kannattajat ja Bayern Münchenistä kannattajat omistavat 75 prosenttia. Amerikkalaisten ja öljymaiden sijoittajien on vaikea päästä kiinni kannattajien omistajien seuroihin.

Valioliigassa tilanne on sen sijaan toinen. Omistajuus on kaupan käytännössä jokaisessa seurassa, kunhan taatelia löytyy tarpeeksi. Tälläkin hetkellä kulisseissa käydään neuvotteluja Liverpoolin, Manchester Unitedin ja Tottenhamin omistajanvaihdoksista – eikä kysymys ole pikkurahoista. Näiden kolmen seuran kohdalla puhutaan jopa 4-6 miljardin euron kauppahinnasta.

Seurojen potentiaaliset myyntihinnat piirtävät myös pelottavan kuvan tulevaisuudesta. Valtaosa investoreista ei sijoita rahaa seuroihin vain sijoittamisen ja omistamisen ilosta, vaan siksi, että ne pitävät seurojen ostamista taloudellisesti viisaana sijoituksena. Tämä tarkoittaa sitä, että he uskovat Valioliigan seurojen arvojen nousevan edelleen. Se, mikä maksaa nyt neljä miljardia, voi olla viiden tai kymmenen vuoden päästä kahdeksan tai kymmenen miljardia.

***

Rahasta sanotaan, että raha tulee rahan luokse.

Tämä pätee myös jalkapallotalouteen. Englantilaisseurojen ylivoima on vain vuosien aikana kiihtynyt spiraalilogiikan ansiosta: mitä enemmän rahaa on käytössä, sitä kiinnostavampi Valioliigasta on saatu – ja mitä kiinnostavampi se on maailmanlaajuisesti, sitä enemmän se generoi rahaa liigaseuroille.

Käytännön tasolla tämä on tarkoittanut sitä, että tv-sopimukset ovat nousseet entisestään, seuroihin valuu ulkomaalaista sijoitusrahaa yhä kiihtyvällä vauhdilla ja ottelupäivän tulot ovat nousseet dramaattisesti, kun seuroilla on ollut rahaa rakentaa uusia ja upeita stadioneita ja remontoida entisiä – ja tarjota kokonaisuudessaan parempaa ja kiinnostavampaa tuotetta kuluttajille.

Esimerkiksi Arsenalin otteluihin pääsi vielä 80-luvun lopulla yhdellä punnalla, mutta sekään ei vetänyt katsojia. Esimerkiksi keväällä 1987 ja 1988 Arsenal saattoi pelata kotiotteluitaan pienimillään vain 14 000 katsojan edellä.

Nyt ottelut on loppuunmyytyjä ja kausikortteihin oli enimmillään jopa seitsemän vuoden jonot, vaikka liput maksavat halvimmillaan 40-60 puntaa ja niin sanotut premium -liput yli 100 puntaa. Sen päälle tulevat vielä vip-palveluliput ja aitiot. Kun Arsenalin uusi stadion valmistui kesällä 2006, pelkästään 8000 katsojaa vetävä Club level -taso aitioineen tuotti enemmän rahaa kaudessa kuin koko vanha Highbury yhteensä.

***

Kaikki ennusteet viittaavat siihen, että Valioliigan taloudellinen valta-asema tulee kasvamaan entisestään. Kehityksellä on väistämättä dramaattisia vaikutuksia koko eurooppalaiseen jalkapallokarttaan.

Englantilaiset seurat eivät tyydy tulevaisuudessa enää neljän tai vuoden päästä tulevaan viiden seuran kiintiöön Mestarien liigaan. Myöskään muiden sarjojen suurimmat seurat eivät voi jäädä katsomaan vain vierestä Valioliiga-seurojen rikastumista ja parhaiden pelaajien ja parhaiden valmentajien kiihtyvää virtaa Englantiin.

Siksi on väistämätöntä, että vanha mörkö nostaa ennemmin tai myöhemmin uudelleen päätään. Sanotaan mörköä Superliigaksi tai miksi tahansa liigaksi, mutta tulevaisuuden kuva on joka tapauksessa se, että Eurooppaan syntyy ennemmin tai myöhemmin suurimpien eurooppalaisten seurojen oma kilpailu – ja todennäköisesti pitkälti niillä samoilla raameilla kuin toissa keväänä tökerösti lanseerattu ja saman tien kaatunut ajatus Superliigasta.

Superliigaa voidaan juosta pakoon, mutta ei sen takana oleva logiikkaa. Kysymys on vain siitä, milloin ja missä muodossa sellainen liiga toteutetaan.

Se on myös uusimman Deloitten Money League -raportin viesti.