Runkosarjan voittanut Tappara aloitti pudotuspelit terävästi ja kaatoi Kärppiä vastaan uroteon tehneen KooKoon tylysti 4-0. Samuel, mitä näit avausottelusta?

Oikeastaan juuri sen, mitä odottaa saattoi.

Viikon levännyt Tappara painoi armotta päälle ja näytti kyllä, että se on erittäin vahva. Tapparan kärkipelaaja Jori Lehterä sanoi ottelun jälkeen, että joukkue puhui samalla tavalla kuin CHL-finaaleissa, että nyt laitetaan kaikki kentälle ja otetaan luulot pois. Kun tuo vaihde painettiin silmään vielä väsynyttä KooKoota vastaan, niin selvää jälkeä siitä tuli. Sellaista se on, kun mestarisuosikki on viikon odottanut jalka maata kuopien päästäkseen kehiin ja altavastaaja rättiväsynyt.

Ja tuon pelitempoeron täytyi tulla KooKoolle jonkinlaisena pikkushokkina. Niin giganttinen ero Tapparan tasossa oli nuhaiseen kärppälaumaan verrattuna.

Pyyhkeitä KooKoo saa kuitenkin Charle-Edouard D’Astous’n typerästä taklauksesta Waltteri Merelän päähän. Nyt täysin pölö temppu voi johtaa jopa siihen, että kärkipakki saa pelikieltoa ja joukkue kärsii.

Kaikesta huolimatta tässä päällimmäisenä herää se mielettömyys, että mitä järkeä on pelata kauden ratkaisuhetkiä tällaisella ottelutahdilla.

KooKoo pelasi jo kuudennen pelinsä kahdeksaan päivään ja nyt valui vain kypsä marja Tapparan syliin poimittavaksi. Ei tässä ollut mitään yllättävää.

Mitä mieltä olet tarkemmin tästä ottelutahdista?

Se on aivan mielenvikaista. Toivoisihan sitä, että ammattilaissarjassa pystyttäisiin tällaiset asiat saamaan kuntoon ja ottamaan huomioon.

Vielä eilen piskuinen KooKoo vielä pudotti Kärpät Oulussa ja sieltä heti sitten matkusti pitkän matkan seuraavaksi illaksi alle vuorokaudessa Tapparaa – hallitsevaa CHL:n ja Liigan mestaria – vastaan pelaamaan. Ei ylivoimainen ennakkosuosikki Tappara tällaista kädenojennusta enää tarvitsisi.

Eihän tässä ole minkään valtakunnan järkeä, mutta jotenkin tuntuu, että sama levy pyörii vuodesta toiseen. Jos otsikot kirkuvat ensilumen jälkeen, että talvi yllätti autoilijat – niin jotenkin se playoff-kevätkin – ja se että Tampereella on kaksi kärkijoukkuetta – pääsee yllättämään liigapäättäjiäkin.

Sellaista jääkiekon ammattilaista ei pitäisi tässä maassa olla, jonka mielestä tämä on mielekästä. Pelataan Liigan pudotuspelejä ja seurat johtoineen ilmeisesti sitten haluavat oman tuotteensa kanssa toimia näin. Turha tässä on jotain Arto I. Järvelää sen enempää syytellä, kun hän toimii seurojen tahtojen mukaan. Ei tätä kaikkea voi kuin ihmetellä.

Mikä Tapparassa erityisesti vakuutti?

Joissain pudotuspelisarjoissa – kuten vaikkapa KalPan ja Pelicansin sarjassa – pelataan kapeammilla materiaaleilla hyökkäävää jääkiekkoa kovalla tahdilla.

Se herättää kysymyksen, että jaksetaanko oletettavasti pitkässä sarjassa pelata noin koko ottelusarjaa ja siitä eteenpäin? Sympaattinen ja ihmisten makuun menevä energinen hyökkäyspeli on hienoa toki varmasti katsoa ja oli tämä ensimmäinenkin peli. Pudotuspelien jatkuessa pidemmälle se kehuttu ”raikkaus” kuitenkin haihtuu aina rasituksen ja kolhujen myötä. Silloin aletaan erottelemaan jyviä akanoista.

Käsittämättömässä menestysputkessa olevassa Tapparassa tämä kaikki on ymmärretty. Painepelien Siperia on koulinut Tapparasta monipuolisen kameleontin. Tapparalla on eräänlainen maltti pelitavassa ja ihmisen inhimillinen jaksaminen ja materian määrä suhteessa tähän kaikkeen kuitenkaan menettämättä raikkautta. Siksi se on niin petollisen vahva kuin se on. Jos pitää kaasuttaa, Tapparaa pysyy kenen tahansa kyydissä ja jos pitää jarrutella, Tappara osaa senkin.

Siksi se on vahvin ennakkosuosikki tänä(kin) keväänä.