Arsenalin kannattajat ovat saaneet viimeisen kahden viikona aikana elämäänsä uudenlaisen valon – Spotifyn 38-vuotiaan perustajan ja pääomistajan Daniel Ekin.

Kun Arsenalin kannattajat vaativat Superliiga-farssiin jälkihöyryissä näkyvästi nykyisen omistajan Stan Kroenken eroa, Ek twiittasi, että hän olisi valmis ostamaan rakastamansa Arsenalin.

Pian sen jälkeen kerrottiin, että kolme Arsenal-legendaa, Thierry Henry, Patrick Vieira ja Dennis Begrkamp, olisivat mukana ruotsalaismiljardöörin hankkeessa. Jopa Arsène Wenger osoitti ainakin epäsuorasti tukeaan Ekille sanomalla pitävänsä ajatuksesta, että entiset pelaajat olisivat mukana pyörittämässä seuraa kuten Bayern Münchenissä.

En ole ollut missään vaiheessa innostunut Kroenken dynastian tulosta Arsenaliin, enkä pidä heitä edelleenkään maailman parhaina tai ideaalisimpina Arsenalin omistajina. He ovat tehneet useita arvopohjaisia ratkaisuja – esimerkiksi koronaleikkausten aikana –, jotka ovat sotineet sitä vastaan, mistä minun Arsenalini on minun lapsenuskoisissa mielikuvissani tehty.

***

Mutta tässä uusimmassa näytelmässä on yksi kysymys, jota olen itseltäni kysynyt: Miksi me – myös me suomalaiset Arsenal-kannattajat – olemme olleet niin innostuneita Ekista?

Ek on varmasti it-nero ja briljantti ja dynaaminen yritysjohtaja, sillä Spotifyta ei olisi mikään perustärisijä koskaan keksinyt ja saanut sillaiseen lentoon, millaiseen Ek on sen saanut. 87 miljoonaa maksavaa asiakasta uudenlaisella ansainnanlogiikalla toimivalla musiikkipalvelulle on järkyttävän hieno saavutus.

Mutta mitä me tiedämme, millainen jalkapalloseuran omistaja Ek olisi?

Emme mitään.

Me vain haluamme uskoa, että Ek olisi parempi omistaja kuin se sutenööriltä näyttävä amerikkalainen kapitalistiriistäjä, joka meidän mielestämme ajattelee vain rahaa ja erottaa meidän rakkaan maskottimme hyyhmäisiä sormiaan napsauttamalla.

Me ajattelemme, että Ek ei niin tekisi, vaan palauttaisi – kuten Thierry Henry on sanonut – Arsenalin dna:n. Onhan Ek Arsenalin kannattaja, kuten me kaikki muut Goonerit.

Me tuuletamme myös Henryn, Vieiran ja Bergkampin mukanaoloa hankkeessa, koska sekin kuulostaa kauniilta. Mikä olisi hienompaa kuin kolme tarunhohtoista Arsenal-legendaa palauttamassa Arsenalin takaisin entiseen loistoonsa.

Mutta tekeekö se, että Henry, Vieira ja Bergkamp ovat olleet ikonisia pelaajia, heistä osaavia seurajohtajia? Ainakaan huippuvalmentajia se ei ole Henrysta ja Vieirasta tehnyt, vaikka he kuinka tietävätkin Arsenalin perinteet ja arvot, ja sen, mistä Arsenalin dna on tehty. Siksi mieleen hiipii ajatus, että Henry, Vieira ja Bergkamp ovat pikemmin populistisia kiiltokuvia, joilla Ek haluaa ostaa Arsenalin kannattajien sydämet – kuten hän tällä hetkellä tekee.

***

En pienimmissäkään määrin vastusta sitä, jos Arsenal löytäisi Kroenkea paremman omistajan ja olisin pelkästään iloinen, jos se parempi omistaja olisi Ekin kaltainen upporikas Arsenalin kannattaja, joka on taikonut itselleen lähes neljän miljardin omaisuuden 38-vuotiaana.

Mutta nyt tässäkään asiassa ei keskustella faktoista, vaan mielikuvista. Jalkapalloseuran johtaminen ei ole kuitenkaan mielikuvapeliä, vaan raakaa ja armotonta bisnestä, joka vaatii omistajilta rahaa ja osaamista.

Kroenkella on varmasti puutteensa ja vikansa ja on totta, että hän ei ole kannattanut Arsenalia kahdeksanvuotiaasta lähtien. Hyvä jos hän edes tietää, kuka on Charlie George tai kenen maagisen Arsenal-pelaajan lempinimi oli Chippy. Mutta tekeekö se, että joku muistaa Charlien Georgen kaatumisen Wembleyn nurmelle tai Chippyn taikurimaisen kierteisen vedon nousevan Tottenhamin maalin yläkulmaan, kenestäkään vielä hyvää seurajohtajaa?

Seuran historian ja dna:n tuntemisesta voi oikein käytettynä olla arvokas pääoma, mutta jalkapallomaailma on täynnä myös esimerkkejä niistä vaaroista, joita historialla ja dna:lla johtamiseen liittyy. Italiat, espanjat, ranskat, bulgariat, romaniat, kreikat ja monet muut maat ovat täynnä seurajohtajia, jotka kuvittelevat olevansa päteviä tekemään urheilullisia ratkaisuja – palkkaamaan ja erottamaan valmentajia ja ostamaan pelaajia -, sillä perusteella, että he ovat istuneet koko ikänsä seuran kotistadionilla ja eläneet omaa elämäänsä rakastamansa seuran ilojen ja surujen mukana.

Itse asiassa sellainen seurajohtaja löytyy myös viiden kilometrin päästä. Sieltä löytyy mies, jonka jalkapalloymmärrys on niin syvällistä, että hänen 20-vuotinen valtakautensa on ollut yhtä samaa bordellia. Hän on toki – yhdessä Joe Lewisin kanssa – rakentanut maailman moderneimman ja kalliimman stadionin – siitä kumarrus -, mutta hänen jalkapalloilulliset ratkaisunsa ovat olleet pelkkiä fanipojan arvontoja. Toki hänen käteensä on sattunut yhden kerran Mauricio Pochettinon kaltainen voittoarpa, mutta senkin arvan hän onnistui tuhoamaan ja repimään, koska tiesi Pochettinoa paremmin millaisia vahvistuksia joukkue tarvitsi ja millaisia ei.

***

Kroenkea on varmasti vaikea rakastaa, mutta hänellä on seuran pääomistajaksi yksi kullanarvoinen ominaisuus, joka harvalta seurajohtajalta löytyy: hänellä ei ole pienintäkään tarvetta puuttua urheilullisiin ratkaisuihin – muuta kuin siltä osin, paljonko Arsenalilla on käytettävissä rahaa pelaajakauppoihin ja palkkoihin ja miten seuran finanssit isossa kuvassa rullaavat.

Kroenke on – toisin kuin Daniel Levy tai moni muu seurajohtaja – antanut päätösvallan urheilullisissa asioissa ammattilaisten käsiin. Siitä, onko esimerkiksi Edu oikea mies johtamaan Arsenalin urheilullista puolta, voidaan aina keskustella, mutta oleellista on se, että Kroenke ei päätä valmentajien palkkaamisesta tai pelaajien ostamista, vaan ne päätökset tekee Edu.

Edukin on Arsenalin entinen pelaaja ja tuntee seuran arvot ja dna:t, mutta hän oli ennen Arsenalin tekniseksi johtajaksi nimittämistään toiminut kahdeksan vuotta johtotehtävissä jalkapallon huippuorganisaatiossa – Corinthiansin urheilujohtajana, ja Brasilian maajoukkueen koordinaattorina.

Jos olisin varma, että Daniel Ek olisi parempi Arsenalin pääomistaja kuin Stan Kroenke ja hän antaisi jalkapalloilulliset ratkaisut ammattilaisten käsiin samalla tavalla kuin Kroenke, nostaisin Ruotsin lipun saman tien salkoon.

Mutta en ole varma – ja kysyn, onko joku muu?

Jos Arsenal olisi oikeasti kadottanut suuntansa ja olisi epätoivoisessa kriisissä, silloin riskin ottaminen olisi perusteltua, mutta nyt ei.

Manchester United oli 1980-luvun lopulla paljon pahemmassa kriisissä, mutta se jaksoi luottaa siihen, että se on oikealla tiellä erään nuoren skotlantilainen managerin ohjissa – ja loppu on historiaa.

En sano, että Mikel Arteta ja Edu kirjoittaisivat samanlaista historiaa kuin tuo nyt jo harmaantunut vanha herrasmies, mutta peli ja Arsealin pelillisen prosessin suunta kertovat, että Arsenal on oikealla tiellä.

Siksi tämän päivän epistola on hyvä päättää Daniel Ekin omistamaan linkkiin. Se takaa löytyy se, minne me olemme Kroenken, Edun ja Artetan johdolla matkalla.