HIFK hankki alisuorittavan laiturin, koska Tobias Salmelainen ei voi myöntää virheitään

NHL:ssäkin pelanneelta Kristian Vesalaiselta odotetaan nyt tehoja Helsingin IFK:n paidassa.

JääkiekkoLiiga

HIFK hankki alisuorittavan laiturin, koska Tobias Salmelainen ei voi myöntää virheitään

Viisi kautta takaperin HPK:n paidassa ihastuttanut Kristian Vesalainen palaa Liigaan Helsingin IFK:n riveihin jääkylmien vuosien jälkeen.

Eetu Pennanen
TEKSTI Eetu Pennanen
@eetupennanen
JULKAISTU 9.11.2022

Kristian Vesalaisen uusi osoite on Helsingin IFK. Tällä kaudella Ruotsin SHL:ssä Malmö Redhawksissa 15 ottelua tuotti vain kolme tehopistettä ja yhden maalin.

HIFK-kasvatti saa nyt 23-vuotiaana uuden alun tilastollisesti rajussa syöksykierteessä olleelle uralleen. Kolmen viime kauden aikana Vesalainen on tehnyt 11 maalia 113 pelatussa ottelussa.

Helsingistä toivotaan Vesalaisesta apua varsinkin ylivoimapeliin, joka on ollut alkukaudella umpisurkeaa. Vain 8,62 prosenttia ylivoimakerroista on päättynyt punalampun syttymiseen.

On kuitenkin hyvä muistaa, että edellisen kerran koko kauden ajan Vesalainen on ollut mitat täyttävä ylivoimaratkaisija kaudella 2017–2018, kun hän muodosti syöttökone Oula Palveen kanssa HPK:ssa alati vaarallisen tutkaparin.

HIFK:n riveistä on puuttunut juuri tuon kauden Palveen kaltainen pelintekijä, joka pystyisi luomaan ylivoimalla ratkaisijoille todellisia huippupaikkoja.

Vesalaisen hankinnalla suojataan omaa pesää

Vesalaisen hankintaa voi ohuesti perustella edellä mainitulla ylivoiman piristämisellä, mutta todellisuudessa se vaikuttaa Tobias Salmelaisen hätäratkaisulta.

Salmelainen nimittäin on tilanteessa, jossa pahimman kriisinkin jo väistyttyä hänen rakentamansa joukkueen alkukausi on suurseurastandardein umpisurkea. Hän ei voi antaa myöskään kenkää päävalmentajavalinnalleen Ville Peltoselle, koska hänen oma asemansa olisi samalla vaakalaudalla.

Niinpä Salmelainen tukeutuu ratkaisuun, joka hänelle on kovin tuttu. Hän hankkii lisää pelaajia.

Hankinnallaan hän samalla osoittaa tukensa Peltoselle, joka saa nyt käsiinsä jälleen kerran uuden lelun valmennettavakseen.

Hankinta on myös siinä mielessä outo, että laitahyökkääjäosaston sijaan tarvetta olisi ollut enemmän niin keskushyökkääjä-, puolustaja- kuin maalivahtiosastollakin.

Alisuorittavia laitureita on vertaistueksi asti

Vesalaisen kaltainen alkukauden ajan alisuorittanut laitahyökkääjä ei ole ainoa laatuaan IFK:ssa. Julius Nättinen on IFK:n laitureista tehokkain, 8 tehopistettä 13 ottelussa on työkavereihin verrattuna supersuoritus, mutta suurseuran kärkilaiturille siinä on rutkasti parannettavaa.

Tehot 1+3 samassa määrässä otteluja kerännyt Olli Palola on ollut hämmentävän tehoton. Kapteeni Teemu Tallberg ei 20 ottelun aikana ole osunut tolppien väliin vielä kertaakaan.

Jo nykyistenkin laitahyökkääjien saattamisessa tuloskuntoon HIFK:ssa riittää työtä. Ainakin Vesalaiselle on tarjolla vertaistukea tehottoman alkukauden käsittelyssä.