Lukon ympärillä on tapahtunut neljässä vuodessa paljon. Niin paljon, että on oikeastaan jo vaikeaa muistaa miten paljon matkan varrella on oikeastaan tapahtunut.

Vuosi vuodelta parantuneiden tulosten takaa onkin syytä lähteä hakemaan vastauksia sieltä, mistä matka alkoi.

Maailma Raumalta käsin katsottuna näyttäytyi tuolloin nimittäin kovin erilaiselta.

Kun Pekka Virta julkistettiin Lukon päävalmentajaksi 4. toukokuuta 2017, takana oli katastrofikausi täynnä sekoilua.

Keltanokkapäävalmentaja Juha Vuori oli saanut potkut kesken kauden ja Kari Heikkilän johdolla loppukauden pelannut Lukko oli lopulta  12:s.

Virta edusti kuitenkin KalPan finaaleihin luotsanneena valmentajana kuitenkin toivoa. Hän oli Vuoden valmentaja.

Virran lisäksi odotettiin kuitenkin myös urheilujohtajan palkkaamista. Kärkikandidaateiksi ehdokkaina oli lehtitietojen mukaan päävalmentajan paikalta potkittu Vuori ja Tomi Lämsä.

Kulisseissa käytiin vääntöä.

Lukko päätti monien eri vaiheiden – eikä vähiten päävalmentaja Virran vaikutuksesta – harkitsemaan uudestaan. Pitkien mietintöjen jälkeen ja monien suostuttelujen jälkeen Turun Urheiluakatemian jääkiekkovastaava Kalle Sahlstedt saatiin houkuteltua pestiin. Päätettiin mieluummin valita paras mies, kuin surkea tai sinne päin -valinta.

Läheltä kuitenkin piti. Lämsälle esimerkiksi oli jo käytännössä leivottu sopimus.

Vaikka kyse on yhdestä rekrytoinnista, se muistuttaa myös siitä, miten moni asia voisi olla tänä päivänä myös Raumalla toisin.

Loppu sekavuudelle

Lukon 2000-luvun historiassa joukkueen rakentamisen kaava oli usein kovin samantyyppinen.

Asiassa oli kuitenkin yksi ongelma – kaava ei tuottanut tuloksia. Samalla kaavalla kuitenkin haettiin vuosi toisensa jälkeen uusia lopputuloksia.

Jos hieman kärjistää, noin neljälle pelaajalle maksettiin Liigan mittapuulla tähtitieteellisiä korvauksia ja näiden pelaajien toivottiin hinaavan muu metritavara mukanaan huipulle. Eivät hinanneet. Vain Risto Dufvan päävalmentajavuosina Lukko pääsi kiinni säännölliseen uskottavuuteen.

Tähän sekavaan kulttuuriin päävalmentaja Virta halusi muutoksen.

Hän oli valmis tekemään kipeitä päätöksiä, josta hän sai osakseen valtavan määrän kritiikkiä.

Epäiltiin, että onko Virta sittenkään oikea mies Lukon päävalmentajaksi, jos hän ei tule tähtien kanssa toimeen.

Janne Niskalan ja Lauri Tukosen kohdalla käytiin julkisuudessa saakka omat miekkailut, riidat ja draamat.

Siitä, menikö asiat kaikkien taiteiden sääntöjen mukaisesti tai kaatuiko aitaa, voi olla montaa mieltä. Tänä päivänä ei kuitenkaan tarvitse kansanäänestystä järjestää siitä, että olivatko ne oikeansuuntaisia askeleita Lukon kannalta.

Rahankäyttö uusiksi

Lukon ympärillä on usein puhuttu rahasta. On mietitty, mitenkähän monta miljoonaa euroa on hassattu kuin savuna ilmaan ilman todellista menestystä.

Keskeisin asia – ja muutos – pätee juuri rahaan ja miten sitä tänä päivänä käytetään.

Kaikenlaisten kannustinjärjestelmien ja bonusten ja ylipaisuneiden tilinauhojen sijaan Lukosta on hiljalleen tullut seura, joka ei joudu ostamaan pelaajia liian kovalla hinnalla.

Kuvaavaa on, että ennen jopa Pitsiturnauksen voitoista on maksettu – eikä edes niin kovin kaukana lähihistoriassa – bonuksia.

Tänä päivänä satsataan myös määrän sijasta laatuun – ja Lukko vei lopulta jopa kenties Liigan kapeimmalla pelaajaringillä kauden läpi. Eikä pelaajabudjetti ole kasvanut, vaan se on pikemminkin pienentynyt.

Jos ennen raumalainen käsitys pelaajakehityksestä oli ollut pelaajien lähettäminen Mestikseen Keuruulle ja hyvien A-juniori-ikäisten palkkaaminen rahalla, siihenkin tuli muutos.

Kun harjoittelukulttuuri on kehittynyt seurassa ja arkeen on panostettu, se on myös tuonut tulosta monen pelaajan kohdalla. Virran aikana Raumalla on nähty, mitä oikeanlainen harjoittelukulttuuri oikeasti tarkoittaa.

Vaikka pelaajien kehittäjän maineeseen riittää tänä päivänä se, että joku entinen NHL-pelaaja kehuu itse itseään lehdessä, harvemmin nostetaan esiin todelliset tekijät. Pekka Virran ja Kalle Sahlstedtin käsien kautta lähteneiden pelaajien luettelemiseen voisi mennä vain yllättävän kauan aikaa.

Eikä Lukkoa tunneta tänä päivänä seurana, jonne pelaajat tulevat rahastamaan – vaan seurana, jonne tullaan euroa maksimoimatta kehittymään.

Eivät esimerkiksi VIli Saarijärvi tai Sebastian Repo ole ulosmitanneet Lukosta sitä palkkaa, jota he jostain muualta olisivat saaneet. Ja jos on ihmetelty, miksi vaikkapa Aleksi Saarela pelaa NHL:n sijaan Lukossa – hän pelaa siellä siksi, että hän halusi pelata Lukossa NHL:n sijaan vielä tämän kauden.

Se kertoo paljon paitsi pelaajista, myös Lukossa tapahtuneesta muutoksesta.

Kun Virta alkoi Lukossa voittaa, unohtuivat samalla  sokeasti Virtaa kritisoineet puheet jätönjätönjätöistä tai nysväämisestä, sillä nyt on puhuttu Liigan vetovoimaisimmasta jääkiekosta.

Koko kaupungin kysymys?

Lukossa on tapahtunut myös paljon asioita kohti yhteisöllisyyttä. Menestyskin tekee sen helpommaksi sitoutua ja olla ylpeitä seurasta. Rakkauteen kuuluu kuitenkin laskut ja nousut – nyt ollaan nousun aallonharjalla.

Raumalla ollaankin tällä hetkellä paitsi innoissaan, myös kauhusta kankeana, kun odotetaan, päättääkö tämä kevät vihdoin pitkän odotuksen ilman mestaruutta. Mestaruudesta ei edes uskallettu edes puhua ennen kuin Virta uskalsi puhua siitä rohkeasti ääneen saapuessaan kaupunkiin.

Hiljalleen sanoihin alkoi tulla uskottavuutta enenevissä määrin.

Jos yhteisöllisyys oli aiemmin tarkoittanut Lukon johtoportaassa kärjistetysti sitä, että miten monta paikallista kauppiasta tai yritysmyyjää saatiin aitioon tekemään yhteistyökumppanisopimuksia.

Yhteisöllisyys ei edustanut esimerkiksi sitä, että aidosti yhdessä valittiin suunta ja epäitsekkäästi kuljettiin sitä kohti.

Oikea yhteisöllisyys sen sijaan on vaikkapa sitä, mitä edustaa joukkueenjohtaja Mika Kuosmanen.

Kuosmanen on syytä nostaa esiin, sillä hän on niitä ihmisiä, jotka usein jäävät monelta huomaamatta – vaikka heidät pitäisi huomata.

Kuosmanen on kuitenkin henkilö, joka hoitaa näkymättömät asiat kuntoon. Vaikka kaikenlaisia mentaalivalmentajia on ollut Lukonkin yhteydessä esillä julkisuudessa, Lukon leirissä tiedetään Kuosmasen merkitys luonnollisessa välittämisessä arjen pyskologiassa. Kuosmanen ei mieti happamana, että miksi tuollakin on huono päivä, vaan miettii pikemminkin miten siitä päivästä saataisiin valoisampi.

Kun joku tarvitsee jotain, siihen voi luottaa, että Kuosmanen hoitaa.

Ne tietävät, ketkä tietävät.

Voittava yhtälö

Muutos kohti parempaa Lukkoa tiivistyy urheilupuolella kahteen mieheen Pekka Virtaan ja Kalle Sahlstedtiin. Virta oli henkilö, joka vakuutti seuran siitä, Sahlstedt tulisi seuraan ja myös houkutteli Sahlstedtia itseän urheilujohtajaksi.

Sahlstedt on ollut mies paikallaan ja hoitanut pelaajahankintoja, strategian jalkauttamista ja vaikkapa Liigan kurinpidon kanssa käytävät selkkaukset. Hän on vienyt Virran lautaselta asioita, jotta Virta voisi keskittyä olennaiseen.

Sahlstedtin myötä Lukon urheilupuolen päätökset. Tässä keskeinen hahmo on ollut puheenjohtaja Ari Salmi.

Salmi marinoituneena yritysjohtajana on ymmärtänyt antaa osaajille tilaa. Hän ei ole ollut hallituksen puheenjohtaja, joka on kokouksissa kuunnellut itse itselleen edullisesti asioista puhuvien päiden totuuden muunnoksia, vaan päättänyt itse ottaa asioista selvää ja muodostanut sitten oman käsityksensä päätöstensä tueksi.

Ja esimerkiksi toimitusjohtaja Timo Rajalalle oli ehtinyt muodostua aivan liikaa valtaa asioissa, jossa hänellä ei ollut lähellekään paras osaaminen.

Joten niin erinomainen urheilujohtaja kuin Sahlstedt on, keskeistä ei siis ole ainoastaan se, kuka päätökset urheilupuolella nykyään tekee.

Yhtä tärkeää on se, ketkä tai kuka niitä ei tee.

Haastava ympäristö

Lukko on aina ollut haastava ympäristö.

Ekosysteemi Raumalla on sellainen, että jo Pitsiturnauksen tappioista on voinut aistia syvän huokauksen katsomosta: ”Ei täst tul mittä.”

Raumalla on oma ilmapiirinsä, joka on mahdollistanut mahdollisuudet ja resurssit huippumenestyksen tavoitteluun.

On paljon ihmisiä, jotka liittyvät seuran rahoittamiseen ja on vanhoja seurajohtajia, joilla kaikilla on vahvat mielipiteet. Esimerkiksi entinen Lukko-luotsi Ismo Lehkonen on kuvannut, että jopa paikallisella Siwan kassarouvalla oli antaa ohjeita päävalmentajalle Lukon pelaamiseen.

Vaikka nämä saattaisivat päteä oikeastaan mihin tahansa seuraan, Raumalla nuo näkemykset ovat niin vahvoja, että siellä miellyttäjät eivät pärjää.

Myös Lukon liepeillä oli outo ilmapiiri. Pukuhuonetilojen liepeillä saatettiin höpötellä epäoleellisia asioita, joskus omista asioista, mutta vielä useammin muiden. Valitettiin milloin mistäkin ja keksittiin enemmän syitä epäonnistumiselle kuin onnistumiselle.

Tarvitaan paksunahkaisia ihmisiä, jos kuppilat aiotaan laittaa kuntoon.

Sellaisia kuin esimerkiksi puheenjohtaja Ari Salmi, urheilujohtaja Kalle Sahlstedt ja jopa ajoittain äreänä miehenä päävalmentaja Pekka Virta.

Tämä kolmikko on Lukon menestyksen todellinen ykkösketju.

Jokainen voi nostaa esiin vaikka urheilujohtaja Sahlstedtin raikkaat näkemykset tai Virran loistavan valmennuksen. Tai vaikkapa Salmen johtajuuden.

Mutta ilman toisiaan ja vahvaa keskinäistä kunnioitusta toisiaan kohtaan mistään ei olisi voinut tulla mitään. Se on nähty monen seuran historiassa, vaikka oikeita miehiä olisi oikeilla paikoilla.

Menestyksen kulmakiviin voisi listata monia muitakin asioita.

Työrauha ammattilaisille. Kulttuurin ja rakenteiden muutos. Uskallus tehdä kipeitäkin päätöksiä. Fokuksen löytyminen ja sen toteuttaminen. Panostaminen pelaajiin, joiden käyrä on ylös- eikä alaspäin. Rahankäytön järkevöittäminen. Urheilutyön arjen kohennus. Ympäröivän hälinän vaimentaminen.

On paljon asioita.

Ja kappas vain – nyt ei enää kysytä miksi Lukko teki taas niin tai näin.

Nyt kysytään, miksi muut eivät tee kuin Lukko tekee.

Kukapa olisi uskonut vielä neljä vuotta sitten?

Toivottavasti Raumalla ymmärretään myös menestyshuumassa, miten nopeasti ja helposti kaiken voi myös menettää.

Lue myös: TPS:n sensaatiokauden takana on loogisia syitä ja johdonmulaisya urheilutoimintaa