Karsten Warholm teki tempun, johon ei kukaan osannut uskoa ennen aitafinaalia. Uusi ME-aika oli toki jopa todennäköinen. Sekin oli odotettavissa, että myös Rai Benjamin alittaisi vanhan ME:n.

Oli perusteita uumoilla voittotaistelua käsittämättömässä 46,50:n maisemassa.

Kun kellot kuitenkin pysähtyivät Warholmille aikaan 45,94, Benjaminille 46,17 ja vielä pronssimies Alison Dos Santosillekin aivan entistä ME-tulosta hipoen 46,72, on nähty jotakin täysin ällistyttävää.

Miten tämä on mahdollista?

Kyse on kuitenkin lajista, jota on tehty tosissaan yli vuosisata, jossa ME-tulokset on hiottu niin koviksi, että vuosikymmeniin niitä ei saatu paranemaan.

Ja nyt käy sitten näin.

Koko lajin idea on päivittynyt

Urheilusuoritus koostuu kokonaisuudesta. Ei ole yhtä tekijää, jonka avulla tehdään sensaatiomaisia tuloksia – vieläpä useamman eri juoksijan voimin.

Karsten Warholmin ilmaantuminen lajiin muutama vuosi sitten toi koko lajikulttuurin uudenlaisen sykäyksen. Mahdottomuuksien raja siirtyi mielikuvissa kauemmaksi muiltakin kuin häneltä itseltään. Se on saanut ajattelemaan valmentautumista uudella tavalla muuallakin kuin Norjassa.

Koko Tokion mitalikolmikko on biomekaanisilta lähtökohdiltaan täydellisesti lajiin sopivia. Lisäksi heidän taustallaan on valmentautuminen, jossa on lähdetty jo alkuvaiheista rohkeasti hakemaan aivan eri tason kehityskaarta kuin aiemmin on osattu tavoitella.

Samalla on opittu ajattelemaan lajia yhä yksityiskohtaisemmin juuri 400 metrin aitojen näkökulmasta. On vihdoin lähdetty kehittämään niin juoksun teknistä osaamista kuin fyysistä kehittämistä nimenomaan tämän lajin kehittämistä ajatellen. Harjoittelusta on tullut yhä enemmän nimenomaan 400 metrin aitojen harjoittelua, ei 400 metrin sileän tai pika-aitojen lähtökohdista sovellettua harjoittelua.

Olympialaisten parhaat kertoimet Expektiltä!

On ymmärretty se, että jos painellaan 46 sekunnin aikoja, pitää pystyä myös sileällä 44 sekunnin pintaan – siis oltava ennen kaikkea erittäin nopea.

Lisäksi on hankittava kyky kestää omaa hurjaa vauhti koko matka, mutta ei niinkään perinteisen maitohappoja vastaan taistelemisen idealla, vaan oman maksimaalisen nopeuden ylläpitämisen vaatimusten idealla. Se on tuonut nopeuskestävyyskäsitteeseen aiempaa enemmän ulottuvuutta – samoin sen harjoitteluun.

Lisäksi on monipuolisemmin opittu ymmärtämään se, miten kisasuoritus pitää rytmittää, että kaikki aitavälit pystytään etenemään omaa nopeus ja nopeuskestävyyskapasiteettia maksimaalisesti hyödyntäen.

Siksi Tokion ”järjettömän” aitafinaalin tärkein järkiselitys löytyy siitä, että tähän lajiin on hakeutunut erittäin hyvin juuri tähän lajiin sopivia tyyppejä, joiden valmiuksia on opittu valmentamaan aiempaa fiksummin ja tehokkaammin.

Mutta silti – miten ihmeessä lähes kaikki finalistit juoksivat ennätyksiään ja miten ihmeessä juuri tässä kisassa kaatui ME:n lisäksi iso nippu maiden ja maanosien ennätyksiä?

Poikkeusvuosi auttoi yleisurheilussa

Tokion olympialaisten yleisurheilua on leimannut yksi erityispiirre, josta on kisojen yhteydessä puhuttu ihmeen vähän.

Menossa on todella erikoinen urheiluvuosi. Jo toinen peräkkäinen.

Korona on tuonut urheilijoiden arkeen monenlaisia haasteita, mutta juuri yleisurheilussa pandemia ei ole pahemmin huippujen harjoittelua ja valmentautumista sotkenut. Itse asiassa huiput ovat saaneet kahtena talvena peräkkäin harvinaisen hyvän työrauhan. Se on auttanut harjoitteluun keskittymistä, mutta tuonut myös monen kaipaamaa rauhaa kehon ja mielen kuormitustilojen purkamiseen.

Huippu-urheilun arkeen kuuluvat stressikuormitukset on saatu kerrankin nollattua, mikä on antanut eväitä kestää aiempaa kovempia harjoitustehoja, mikä on tuonut aiempaa tehokkaammin kehitystä.

Kun lisäksi kummankin koronavuoden kesät ovat mahdollistaneet muutamien kovatasoisten kisatilanteidenkin järjestämisen, on myös saatu aikaiseksi teholajeissa lopullisen kehityksen esiin rassaavat välttämättömät huippukuormitustilanteet.

Näin on ollut myös aidoissa.

Warholm ja kumppanit ovat voineet vetää kaksi peräkkäistä täysipainoista harjoituskautta, ilman isoa riskiä ylikuormittumisesta – ja kuitenkin on saatu niin viime kesänä kuin tälläkin kaudella riittävän monta kisatilannetta huippukunnon nostamiseksi.

Ei ole siis menetetty koronan takia mitään.

Tai toki on menetetty kaksi normaalia kisakautta. Timanttiliigan kiertueet ovat olleet enemmän ja vähemmän torsoja. Se on vienyt jonkin verran näkyvyyttä ja karsinut tulovirtoja, mutta olympialaisten suorituskyvyn kannalta tämäkin on ollut vain hyvä tilanne.

Juuri tänä kesänä huippuisku on voitu poikkeuksellisen hyvin tähdätä vain ja ainoastaan olympia tavoitteilla.

Teknodoping pitää ottaa keskusteluun

Eli lajiin tulleet hyvät tyypit, jotka on valmennettu aiempaa fiksummin, ovat saaneet myös poikkeuksellisen hyvän työrauhan ja mahdollisuuden ladata paras mahdollinen iskunsa juuri eiliseen kisaan.

Se selittää miksi Tokion aitafinaalista tuli kaikkien aikojen kisa.

Mutta selittääkö sekään ihan kaikkea? Ei, ikävä kyllä.

Yksi Tokion kisojen ilmiö on se, että teholajeissa on nähty aivan hämmästyttäviä tuloksia. Kaikki edellä luetellut tekijät ovat toki se tärkein tausta, mutta siitäkään ei päästä mihinkään, että niin Tokion stadionin alustassa kuin urheilijoiden työvälineissä – juoksu- ja hyppykengissä – on otettu taas kerran uusi ratkaiseva kehitysaskel.

Kun korona on sotkenut normaalia lajiarkea, ei tästä teknologisesta muutoksesta ole päästy luontevasti keskustelemaan oikein millään foorumilla. Viimeistään 400 metrin aitafinaalin jälkeen tämä keskustelu olisi syytä käynnistää.

Toki alustaan ja työvälineisiin liittyvät teknologinen kehitys selittää monta aiempaakin kehitysloikkaa yleisurheilussa, mutta aiemmin näiden loikkien yhteydessä on aina käyty keskustelu, jonka seurauksena ”teknodoping” on laitettu yhteisillä päätöksillä aisoihin.

Nyt, pitkälti koronan tuomassa epänormaaliuden tilassa, ei yleisurheilun johtopaikoilla ole oikein pysytty hereillä sen suhteen, mitä erityisesti kenkäpuolella tapahtuu.

Tietenkään kenkien kehitys ei selitä 400 metrin aitojen hurjaa tulostasoa. Eikä sitä selitä Tokion upea juoksualustakaan. Tämä mitalikolmikko olisi painellut kaikkien aikojen kisan myös Kevin Youngin piikkareilla ja vuoden 1992 Barcelonan kisojen olosuhteissa.

Tämän kisan arvoa on turha vähätellä välinesyillä, mutta silti, juuri tämä kisa on varoitushuuto siitä, mikä hullu kehitys lajin välinepuolella on pääsemäisillään irti, jos laji itse ei osaa asiaan juuri nyt reagoida.