Kouvolan uudella tulemisella on aliarvostetun karvaisen soturin kasvot

Pesäpallokansa rakastaa Juho Hacklinia. Ja Hacklin pesäpallokansaa.

Pesäpallo

Kouvolan uudella tulemisella on aliarvostetun karvaisen soturin kasvot

Juho Hacklin on Kouvolan Pallolyöjien uuden tulemisen kasvot yhdessä Anssi Lammilan ja Matti Latvalan kanssa.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 7.9.2021 | KUVAT Elmeri Elo / All Over Press

Kouvolan Pallonlyöjillä on pitkä ja komea historia. Se voitti 1960-luvulla neljä Suomen mestaruutta peräkkäin ja viidennen vuonna 1976. On ymmärrettävää ja hienoa, että Kouvolassa juhlitaan ja muistellaan vanhoja mestareita, mutta nyt vanhojen tarinoiden rinnalle on syntynyt uusi hieno ja tarina.

Se on tarina Suomensarjan kadotukseen vaipuneesta entisestä suurseurasta, joka on 2000-luvulla noussut uuteen kukoistukseen. Ensimmäinen nousukausi heitti Kouvolan kahdesti peräkkäin Superin loppuotteluun, 2009 ja 2010. Sen jälkeen edessä oli laskukausi ja taas uusi nousukausi, jonka aikana Kouvola on pelannut tämä kausi mukaan lukien kuutena syksynä peräkkäin vähintään välierissä – ja voittanut kahdesti SM-hopeaa ja kerran SM-pronssia.

Kouvolan uudella tulemisella on monta tekijää, mutta niistä ikonisimmat ovat kolme muskettisoturia – Anssi Lammila, Matti Latvala ja kouvolalaisen pesäpalloyleisön suuri rakkaus, Juho Hacklin.

Lammila on jo lopettanut ja Latvala kävi 2010-luvun lamavuosina pelaamassa kolme kautta Kiteellä, mutta Hacklin on seissyt järkähtämättä myrskyjen keskellä ja aurinkoisina päivinä omalla paikallaan yhtenä Kouvolan johtavista ja ikonisimmista pelaajista.

Ja sen hän on tehnyt pieni ja välillä hieman suurempikin pilke kasvoillaan, mikä on tehnyt hänestä suuren kansansuosikin. Hacklinin vitsit ovat jo käsite, vaikka varsinkaan kaikki Hacklinin puujalkavitsit eivät välttämättä täytäkään kaikkia taiteen sääntöjä.

Pomppukone

Kentällä Hacklin on yhden aikakauden lapsi. Pomppu oli vielä 2000-luvun alkuvuosina täysin ylivoimainen ja eniten käytetty ase vaihtotilanteissa, kunnes monet seurat Vimpelin ja Sotkamon johdolla alkoivat tietoisesti vähentää pompun käyttöä. Superista löytyy edelleen pomputtajia, mutta ei ketään niin armotonta ja taitavaa pomputtajaa kuin Hacklin.

Hacklinin onnistumisprosentit ovat käsittämättömiä. Hänen kokonaisonnistumisprosenttinsa Superissa on yli 65 ja parhailla kausilla Hacklin onnistumisprosentit ovat olleet runkosarjassa yli 75 prosenttia.

Ja mikä hurjinta. Kun tahti on kiihtynyt ja panokset koventuneet, Kouvolan karvanaama on lisännyt kierroksia entisestään. Esimerkiksi viime kauden pudotuspeleissä hänen kahdeksan ottelun onnistumisprosenttinsa oli 83,8 prosenttia.

Expekt tarjoaa Kouvolan ykköselle kerrointa 4.05. Kokeilun paikka?

Lukua voi pitää käsittämättömänä – mutta niin voi pitää myös Hacklinin vähäistä arvostusta. 36-vuotias Hacklin on valittu uransa aikana vain kahdesti Itä–Länteen. Kaikki kyllä tiesivät Hacklin hurjuuden pomppukoneena, mutta häntä pidettiin pitkään kopparina epävarmana. Toki arvioon oli aihettakin, mutta Hacklin paransi vuosi vuodeltaan kopparipeliään ja olisi taitoihinsa nähden ansainnut useammankin arvo-otteluvalinnan.

Kouvolan kannalta Hacklin on ollut kuitenkin korvaamaton pelaaja – ja on edelleen. Vaikka hänet on siirretty tällä kaudella takakentältä jokeriksi, Hacklin on pystynyt pelaamaan tarvittaessa takana. Välieräsarjan avausottelussa Vimpeliä vastaan Hacklin pelasi jopa kolmosvahtina – ja hyvin pelasikin.

Myös tiistain toisessa välieräottelussa Hacklin on kolmosvahti ja sisällä numero 3. Numero hihassaan Hacklin pelaa numeronsa mukaisella paikalla, mutta jokerina häntä voidaan käyttää myös kakkoskärjessä – usein myös kotiuttajana, sillä Hacklin pystyy tarvittaessa lyömään myös ukkoa kotiin.

Hacklinin tärkeyttä korostaa hänen varmuutensa mailassa, mistä myös hänen korkeat onnistumisprosenttinsa kertovat. Vaikka sisäpeli voisi muilta osin sakata ja horjua, Hackliniin voi aina luottaa – myös tiukassa paikassa. Siksi hänen roolinsa on korostunut myös välieräsarjassa Vimpeliä vastaan.

KPL-legenda

Hacklinin on kaiken muun ohessa hivuttautunut ylöspäin myös kaikissa tilastoissa. Kouvolan Pallonlyöjien kaikkien aikojen ottelutilastoa johtaa edelleen lukkarilegenda Pertti Lonka 399 ottelullaan, mutta Hacklin on hänestä enää 15 runkosarjan ottelun päässä.

KPL:n kaikkien aikojen kärkilyöntitilastossa Hacklin on ykkönen, ja etenijätilastossa ja lyöjätilastossa myös kymmenen parhaan joukossa.

Hacklinin tulevaisuus Kouvolassa on vielä auki. Hänellä on sopimus ensi kaudeksi, mutta kesällä pesäpallopiireissä kohistiin siitä, että Hacklin voisi vaihtaa maisemaa päästäkseen pelaamaan myös ulkona.

Mutta jos viimeiset tiedot Kouvolasta pitävät paikkaansa, ainoa jännityksen kohde Hacklinin ensi kaudessa on se, pelaako hän tärkeät Kouvolan ottelut peruukki päässä vai ilman peruukkia.