Jos katsoo Tapparan sijoitusta Liigan sarjataulukossa, joukkueen alkukautta voi luonnehtia pettymykseksi.

Seitsemäntenä majaileva Tappara on siitä huolimatta yllättävänkin tasaisessa sarjassa sellaisella iskuetäisyydellä, että se voi lopulta vaikka voittaa runkosarjan, mikäli se pelaa selvästi vahvemman kevät- kuin syyskauden. Mitään ei ole ratkaisevasti menetetty.

Silti Tapparalta oli lupa odottaa paljon enemmän.

Kova ottelukuorma eivätkä muut selitykset sitä juuri miksikään muuta. Joukkuetta voitiin nimittäin perustellusti pitää yhtenä Liigan suurimmista mestarisuosikeista, mutta vielä se ei ole pystynyt esittämään riittävää mestaritason velvoittamaa tasaisuutta.

Se, että Tapparan edellä sarjataulukossa tässä vaiheessa ovat KooKoo ja Pelicans, kertoo paljon KooKoosta ja Pelicansista, mutta kertoo se myös jotain Tapparasta.

Tapparan ilmoitettu pelaajabudjetti – vaikka ilmoitettuja pelaajabudjetteja ei voikaan lukea kuin piru raamattua – on Liigan suurin. Lisäksi seurassa prosesseja on vedetty samojen miesten johdolla jo pitkään – lähinnä toimenkuviaan vaihdelleiden urheilujohtaja Jukka Rautakorven ja päävalmentaja Jussi Tapolan välillä. Jo tehdystä työstä olisi pitänyt saada enemmän kilpailuetua.

Tapparaan saattoi uskoa ennen kautta yhdeksi suurimmista ennakkosuosikeista siksikin, että Liigaan tuli täksi kaudeksi kahdeksan uutta päävalmentajaa ja monessa seurassa ovat prosessit vasta alkaneet. Ja kun kaksi valmentajaa HPK:ssa ja Ässissä ovat saaneet kesken kauden potkut, peräti kymmenessä seurassa on juuri nyt täksi kaudeksi uudet päävalmentajat. Tuohon tosiasiaan Tapparan olisi pitänyt pystyä iskemään paljon tehokkaammin.

Tappara on hieman muuttanut viisikkopelaamistaan täksi kaudeksi ja sikäli prosessi on kirvesleirissäkin kypsymispisteessä, eikä viisikkopeli olekaan ollut sen heikoin lenkki. Silmiinpistävintä on ollut Tapparan vaisu ylivoimapelaaminen suhteessa materiaaliin. Positiot hakevat vieläkin itseään ja laukaisu-uhkaa on puuttunut liian usein.

Mutta olivat suurimmat syyt pieneen nihkeyteen mitkä tahansa, Tapparan olisi pitänyt pärjätä tässä kisassa vielä nykyistä huomattavasti paremmin.

Yksi asia on kuitenkin selvää, Tapparaa ei missään nimessä kannata laskea ulos mestaruustaistelusta.

***

Vieläkin enemmän kuin tulokset tai jopa Nokia-areenaan siirtyminen, Tapparan ympärillä on puhuttanut ennen kautta tehty kohua herättänyt ratkaisu siirtää kapteenin natsat Jukka Peltolalta Otto Rauhalalle.

Julkisuudessa on kirjoitettu Peltolan joutuneen ”turhan kiusaamisen” ja ”nöyryyttämisen” kohteeksi.

Se on luonut Tapparan ympärille auran, jossa viimeaikaisen seurahistorian rakastetuimpiin pelaajiin lukeutuva Peltola on nähty julkisuusbarometrilla mitattuna Tapparan valmennuksen nöyryyttämänä uhrina ja kaksi mestaruutta valmentanut – edellä mainitun kirjoituksen mukaan kuulemma ”valtakiimassaan” operoiva – Jussi Tapola on ollut konna.

Vielä suora lainaus yhdestä Suomen suurimmasta mediasta: ”Jos Tapola pujottaisi kätensä takin rinnuksesta sisään, hän myös näyttäisi Napoleonilta.”

Peltola on tunnettu mukavana persoonana ja letkeästi Mansen murretta puhuvana hymypoikana. Hän on pelaajana kiistatta ollut usein kovissa peleissä kova ja on myös siksi hahmona pidetty ja arvostettu.

Mitä mahdollisuuksia Tapolalla, valmentajalla, on tässä PR-kilpailussa pärjätä Peltolan kaltaiselle pelaajalle?

Asiaa voi kuitenkin katsoa monelta kannalta: Onko kipeiden päätösten tekeminen oikeasti kiusaamista vai kuitenkin vain valmentamista?

Eikä tässä yritetä väittää, etteikö päätösten oikeellisuudesta voisi kiistellä. Sehän kuuluu urheilukeskustelun kannalta asiaan.

Mutta vaikka Tapolan kuinka haluaisi nähdä ikäväksi ihmiseksi, hän tuskin tekisi kipeitä päätöksiään muuten kuin joukkueen etua palvellakseen eikä kiusaa tehdäkseen. Tuntematta sen paremmin Tapolaa, tuskin kukaan valmentaja haluaa itseään jalkaan ampua.

***

Kipeät päätökset voivat kuitenkin joskus olla suurien voittojen alku.

Esimerkiksi hallitsevan mestarin Lukon edellisen päävalmentajan Pekka Virran kovia ratkaisuja Janne Niskalan kaltaisen legendapelaajan kohdalla ihmeteltiin, mutta lopussa kiitos seisoi ja Poika löysi tiensä Raumalle kivuliaan pitkän tauon jälkeen.

Kipeissä päätöksissä ja muutoksissa on kuitenkin ylipäätään aina se ikävä puoli, että ne eivät kaikkia voi miellyttää.

Pelaajalegendoja voi ja pitääkin kunnioittaa, mutta ei siinä määrin, että se alkaa olla joukkueen prosessille haitallista. Sitä puheenpartta voi nimittäin vähintäänkin vierastaa, että eivät he nyt kuitenkaan yleensä ole mitään kiusattuja uhreja, vaikka peliaika tai asema joukkueessa muuttuu. Siihen julkinen keskustelu kuitenkin yleensä syystä tai toisesta menee.

Se herättääkin kysymyksen – riippumatta siitä olisiko asiat voinut hoitaa tyylikkäämmin vai ei –, että mitä Tapolalta valmentajana oikeastaan halutaan?

Yksittäisten kokeneiden pelaajien miellyttämistä vai parhaiden näkemiensä ratkaisujen tekemistä joukkueen edun nimissä?

Jälkimmäiseen Tapolalla nimittäin on kaikki oikeus.

Hän on kuitenkin ammattikuntansa edustajana siinä asemassa, joka vääristä päätöksistä hinnan työpaikallaan useimmin maksaa.

***

Kapteeninvaihdoksiin kiteytyy samalla tällä hetkellä myös ison kuvan muutos, joka Tapparassa on tällä hetkellä käynnissä – ja jota se osaltaan myös kipuilee.

Tappara on pitkään ollut Kristian Kuuselan ja Jukka Peltolan johtama joukkue, mutta se on hiljalleen siirtymässä Otto Rauhalan ja Anton Levtchin kaltaisen seuraavan sukupolven johtamaksi ryhmäksi.

Peltola on tietysti ollut tällä kaudella pitkään loukkaantuneena sivussa, ja Kuusela on ollut tärkeä pelaaja Tapparalle edelleen ja pistepörssien kärkipaikoilla. Ylivoimalla Kuuselan kausi on kuitenkin ollut heikko. Hän on pelannut Tapparan pelaajista toiseksi eniten ylivoimaa, mutta yhtään maalia hän ei ole ylivoimalla saanut aikaan ja ollut vain muutamien ylivoimamaalien aikana ylipäätään kentällä. Selvää kuitenkin on, että molemmat pelaajat ovat uransa ehtoopuolella.

Nykytilanne sisältää samalla Tapparan kannalta riskin. Niin hyviä ja hienoja pelaajia kuin Peltola ja Kuusela ovatkin Tapparalle vuosien saatossa olleet, joku voisi jopa pitää luontaisena siirtymänä sitä, että joukkue siirtyy vahvemmin uusien pelaajien kantamaksi, jotka ovat tasoltaan nousseet rinnalle ja ohi.

Mutta onko Tappara yksilöidensä summana joukkueena ja kokonaisuutena siihen valmis?

Joukkueen energiaa ei arjessa voi viedä se, että joukkueen sisällä joudutaan miettimään, että voivatko nämä joukkueen sisällä pidetyt johtajahahmot nyt hyvin vai eivät. Jos näin on, on selvää, että parasta ei joukkue silloin itsestään irti saa.

Avoimia kysymyksiä nimittäin riittää: Voiko tässä tilanteessa Tapparan uusi kapteeni Otto Rauhala olla oma itsensä ja johtaa tavallaan, jos huoneessa on käsittelemättömien asioiden vuoksi elefantteja? Jääkö joukkue harmittelemaan johtavien pelaajiensa tilannetta? Vai pystyykö joukkue eheytymään yhdeksi yhtenäiseksi yksiköksi?

Edessä on nimittäin myös tulossa se päivä, jolloin Tapparan pitää tehdä päätös, mitä se esimerkiksi Peltolan jatkosopimuksen suhteen tekee: Jatkuuko yhteistyö – vai onko aika jo katsoa tulevaisuuteen?

Ja millainen show siitä alkaa, jos päätös onkin Peltolan kannalta kielteinen?

***

Joukkueen loppukauden osalta pallo on osittain siksi myös Peltolan ja Kuuselan kentällä.

Pystyvätkö he oleman joukkueen sisällä energian tuojia – vai päätyvätkö he olemaan energian viejiä?

Asioiden mittasuhteita venyttämättä, se voi kuitenkin olla täysin ratkaiseva kysymys Tapparan loppukauden kannalta.

Väittämättä sen enempää mitään Peltolan ja Kuuselan suhteen, ei ole mitenkään tavatonta tähtipelaajalle, että kun pätevyys alkaa hiipua, astuu kuvaan herkästi myös selitykset ja sormen osoittaminen muualle.

Peltolalla ja Kuuselalla olisi edelleen tärkeä rooli kirvesrintojen ytimessä, vaikka se ei olisikaan yhtä suuri kuin aikaisemmin. Sen eräällä tavalla on myöntänyt myös Tapola.

”Heidän suorituksensa sekä henkisellä että pelillisellä puolella määrittävät paljon menestystämme”, Tapola sanoi Ilta-Sanomille jo elokuussa.

Peltolaa ja Kuuselaa ei ole vuosien varrella suotta pidetty suurina johtajina kentällä, mutta suuruutta on myös se, että pystyy nielemään ylpeytensä, antamaan tilaa muiden loistamiselle ja nousemaan tilanteiden yläpuolelle omia etujaankin uhraten.

Sitä kun voi pitää joukkueurheilussa – mutta myös elämässä – kaikkein suurimpana johtajuutena.