Kirjoitin kaksi viikkoa sitten pelaajapolusta ja Suomessa meneillään olevasta ohjatun harjoittelun ylikuumentumisesta’, johon liittyy paljon muutakin kuin vain turhan suuret ohjattujen harjoitusten määrät liian nuorena ja yhteen lajiin patistaminen.

Juttuni herätti paljon keskustelua ja jatkan samasta aiheesta.

En kirjoita juttua uudelleen, mutta sanon vielä tämän: ulkomailla on läpi juniorivuosien parhaallakin tasolla viikossa 1–2 tapahtumaa vähemmän kuin Suomessa. En tietenkään tiedä, miten kaikki maailman joukkueet harjoittelevat ja pelaavat, mutta lähteideni mukaan näin toimitaan pääosin ainakin Englannissa, Italiassa ja Espanjassa. Tämän lisäksi noissa maissa nuorten treeniviikko imitoi aikuisten maailmaa eli viikolla on vaikkapa 2–3 treeniä ja viikonloppuna pelataan.

Meillä Suomessa varsinkin alle 12-vuotiaat pelaavat kaiken kirjavia sarjoja ja miniturnauksia, joista osa pelataan vielä todella eksoottisiin aikoihin. Näitä pelejä pelataan myös arkisin. Kun ottelumääriä lisätään, otteluiden merkitys pienenee, sillä yksittäisellä ottelulla ei ole sen suurempaa merkitystä. Kunhan pelataan jotain liigaa. Italiassa on esimerkiksi kielto järjestää turnauksia sarjojen ollessa käynnissä.

Ymmärtääkseni yli 12-vuotiaiden vuosikello Suomessa pelattavissa sarjoissa on järkevä.

Se määristä.

***

Tämän kirjoituksen pääasiallinen aihe koskee yhtä harjoittelun ylikuumentumisen lieveilmiöitä, joka saa ainakin minut hyvin surulliseksi.

Tämä aihe on pelaajien fyysinen testaaminen. Tai tarkemmin: alle 12- vuotiaiden testaaminen.

Fyysiset testit ja muutenkin kaikenlaisen datan kerääminen on tärkeä osa ammattilaismaailmaa. Sitä se ei kuitenkaan ole, kun mennään pieniin lapsiin, joita on Suomessa alettu testata jo 10-vuotiaina.

Testaamisella saavutetaan ensinnäkin hyötyä vasta siinä vaiheessa, kun itse testi on lajiin ja ikään nähden järkevä, testituloksilla on vertailukelpoisia tuloksia muualta ja testejä tehdään suunnitelmallisesti läpi kauden ja testiprotokollaa jatketaan johdonmukaisesti kaudesta toiseen.

Tämän lisäksi testitulosten pitäisi vaikuttaa harjoitteluun tai muuten testaaminen voidaan yhtä hyvin lopettaa. Olen itse pelannut joukkueissa, joissa testejä tehtiin testaamisen vuoksi, eikä tulosten perusteella tehty yksilö- tai joukkuetasolla mitään muutoksia.

Mutta on minulla toisenlainenkin esimerkki: Eräässä joukkueessa kesken kauden tehtyjen testien perusteella todettiin joukkueessa fyysinen ongelma ja fyysistä harjoittelua muutettiin välittömästi. Testejä edeltävä kuukausi oli ollut tuloksellisesti vaikea. Testien jälkeen kautta oli jäljellä kymmenen ottelua. Voitimme otteluista kahdeksan ja pelasimme kahdesti tasan.

Tämä on urallani paras esimerkki, kuinka testaamisella voidaan saada konkreettinen positiivinen vaikutus joukkueen suorituksiin.

***

Ennen murrosikää nuoren pituuskasvu on ehkä ainoa olennainen asia, jota valmennuksen on seurattava. Nuoren kasvaessa pituutta on huolehdittava koordinaatio- ja liikkuvuusharjoittelusta herkkyyskausien mukaan.

Kun mennään lapsiurheiluun ja alle 12-vuotiaisiin, on täysin järjetöntä teettää pelaajilla kattavia fyysisiä testejä. Eniten otan kierroksia uudehkosta testistä, joita Palloliitto, Sami Hyypiä Akatemia ja 5- ja 4-tason seurat ovat alkaneet käyttää. Ymmärtääkseni nämä 5- ja 4-tason seurat noudattavat testaamisessa vain liiton vaatimuksia säilyttääkseen tasostatuksensa. Totta kai 5- ja 4- tasolla seuroilta edellytetään paljon muutakin, mutta testaaminen on yksi asia muiden joukossa.

Tämä testi on täysillä juostava viivajuoksutesti nimeltään Maximum Aerobic Speed 1200m. Siinä juostaan 20, 40 ja 60 metrin viivoille edestakaisin ja testi toistetaan viidesti peräkkäin. Testissä juostaan siis 1200 metriä täysillä 29:llä käännöksellä.

Testiä ovat aiemmin juosseet vain jenkkifutaajat ja rugbyn pelaajat. Mitään vertailupohjaa jalkapalloilijoihin ei ole. Ei myöskään siihen, mikä olisi jalkapallossa joku hyvä raja-arvo, joka olisi hyvä juosta, että ehtii ja jaksaa kentällä.

Testi kestää näillä pienillä noin 7–9 minuuttia. Eli he juoksevat niin kovaa kuin pääsevät vajaat 10 minuuttia. Jokainen, joka on joskus laittanut itsensä koville fyysisesti, ymmärtää ainakin jollain lailla tilanteen.

Vertailun vuoksi 800 metriä juoksuradalla on jo raaka matka. Siinä voit kuitenkin juosta peesissä, jakaa voimia, eikä tarvitse kääntyä viivalla. MAS-testissä on sen sijaan tarkoitus juosta täysillä alusta loppuun. Uskoakseni valtaosa junioreista ei kykene  suorittamaan testiä siten, kuten se on tarkoitettu juostavaksi. Osa ei jaksa juosta testiä edes maaliin.

Ihmetystä lisää se, että aerobisen ja anaerobisen kestävyyden mittaamiseksi olisi useita muita testejä, joihin olisi kattavasti vertailukelpoisia tuloksia muita maita myöten. Näiden testien perusteella tiedetään myös, kuinka paljon testissä olisi syytä juosta, jos haluaa pärjätä jalkapallossa korkealla tasolla.

***

Olen urani aikana juossut paljon eri testejä. Testipäivät ovat monelle todella rankkoja myös henkisesti, ei vain fyysisesti.

Opin jo suhteellisen nuorena suhtautumaan testeihin omasta mielestäni terveellä tavalla, mikä auttoi minua kehittymään ja tarkkailemaan paremmin omaa tekemistäni fyysisestä näkökulmasta. Ajattelin testit vain suorituksiksi, joiden avulla näen, olenko tikissä vai tarvitseeko vielä hioa jotain ominaisuutta ennen kauden alkua. Tämä ajattelutapa kevensi testien henkistä ja fyysistä rasitusta. Minulle riitti, että tiesin omat raja-arvot, jotka olisi syytä saavuttaa. Rima nousi toki aina korkeammalle, kun tuli parannettua tuloksia.

Moni vertailee suorituksiaan muihin tai pelkää epäonnistuvansa. Monet pelkäävät myös huonojen tulosten johtavan vaihtopenkille tai jopa kokonaan ulos joukkueesta.

Toisaalta näissä äärimmäisissä testeissä paljastuvat myös ne, jotka eivät kestä kipua ja suorittavat vain mukavuusalueellaan.

Aikanaan Hongassa teimme useamman vuoden Sika-testiä. Se ei oikeastaan kertonut muuta kuin sen, pystyykö pelaaja vetämään itsensä täysin loppuun. Toki tämä lihaskuntotesti kertoi myös pelaajan fyysisestä suorituskyvystä, mutta jalkapallon kanssa testillä oli vähän tekemistä. Välillä hyvä testi onkin laittaa pelaajat äärimmilleen.

***

Takaisin lapsiin.

On hyvä asia, että meillä on kehitetty seuroille tasoluokat ja laatukriteerit. Tämähän tähtää siihen, että yhä useampi seura tuottaisi laadukkaampaa toimintaa, eikö?

Tässä tulemme kuitenkin jälleen urheilun hierarkioihin. Toiminta määrittyy organisaatiossa ylhäältä alas, ja mikäli yläkerrassa ollaan pihalla asioista, pelkät kriteerit eivät takaa vielä sitä, että toiminta kentällä olisi laadukasta.

Siksi esimerkiksi tasoluokituksissa olisi olennaista, että myös sisällöt kunnossa. Pahimmillaan saatamme ampua seuroja jalkaan vaatimalla vääriä asioita, jotka johtavat huonompaan toimintaan.

Jos testitilaisuudet ovat stressaavia aikuisille ja jos monet aikuispelaajat vihaavat niitä, miettikää Maximum Aerobic Speed- testin lähtöviivalle 10-vuotiaita lapsia. Ei ole olemassa yhtään järjellistä syytä teettää tällaista testiä alle B- junioreille. Ei urheilullista tai fysiologista.

Rahaa totta kai tarvitaan urheiluopistojen, liiton ja laadukkaan seuratoiminnan pyörittämiseen, mutta yltiöpäinen testaaminen on usein pois esimerkiksi siitä, että seura voisi palkata ammattivalmentajan, koska rahat menevät testaamiseen, joka ei välttämättä tuo mitään lisäarvoa toimintaan. Jos tässä mennään liiton suunnalta raha edellä, ollaan todella syvissä ja mustissa vesissä.

Sanon suoraan, että tässä testaamisessa on räikeimmillään kysymys lasten ja nuorten rääkkäämisestä. Olen kuullun kertomuksia itkevistä pelaajista testin jälkeen. Se saa lapset pelkäämään ja vihaamaan testejä jo nuorena – ja esimerkiksi näiden MAS-testien järjestäminen on saanut monen juniorin lopettamaan kokonaan pelaamiseen.

On olemassa kattavaa tutkimusnäyttöä, että nopeuskestävyyden harjoittelu liian nuorena ei kehitä, vaan päinvastoin siitä voi olla haittaakin. On todettu, että noin 17- vuotiaana aloitettu määrätietoinen nopeuskestävyysharjoittelu johtaa parhaaseen lopputulemaan. Tätä ennen on panostettava kestävyyden ja nopeuden kehittämiseen.

***

Jos Palloliitto ja SHA suuressa viisaudessaan haluaa ajaa MAS- testin Suomeen, niin mikäs siinä. Jättäkää silti pienet rauhaan ja teettäkää testi heillä, kenelle siitä saattaa olla jotain hyötyä.

Hyötyä ei ole se, että joku tieteilijä saa tietokoneelleen 10-vuotiaiden MAS- tulokset ja niitä ihmetellään sitten joukolla, mitä meidän pitäisi muuttaa harjoittelussa Suomessa. Emme voi asettaa lapsiamme koekaniineiksi tällä tavalla, vaan testaamisella – yhtälailla kuin muulla harjoittelulla – on oltava terveet fysiologiset ja urheilulliset perusteet.