Tenniksessä on historiallisesti haluttu romantisoida asetelmaa, jossa hitailla massakentillä pelataan pitkiä pisteitä, nopeilla ruohokentillä lyhyitä pisteitä ja kovilla kentillä jotain siltä väliltä.

Joskus näin on jossain mielessä ollutkin.

Etenkin analyytikko Craig O’Shannessyn maailmalla painottamat kehittyneet analysointimenetelmät ovat kuitenkin osoittaneet, että nykyisin pisteet ovat kaikkialla tenniksessä aika saman määrän lyöntejä vaativia, eikä naisilla ja miehillä ole tässä eroa.

Kun Wimbledon nyt alkaa maanantaina, kannattaa kiinnittää huomiota tähän: Piste kestää keskimäärin 3–5 lyöntiä, naisilla tai miehillä. Yleisin yksittäisen pisteen kesto kummassa sarjassa tahansa on yksi lyönti (läpisyöttö tai palauttajan virhe) ja toiseksi yleisin kolme lyöntiä. Noin 70 prosenttia pisteistä ratkeaa neljän ensimmäisen lyönnin aikana. Vähintään 10 lyönnin pisteet ovat noin 10 prosenttia pelistä.

LeoVegas offer 26.00 for Stefanos Tsitsipas to win Wimbledon Men’s Tournament. Worth of trying?

Nykytennis on pitkälti sitä, että syöttö tai syötönpalautus – naisissa vähän miehiä korostuneemmin syötönpalautus – pohjustavat jotain, mitä tapahtuu seuraavilla muutamilla lyönneillä. Kolmella lyönnillä voitettu piste on etenkin miesten tenniksessä usein kaavaltaan sellainen, jossa syöttäjä petaa syötöllä paikan hyökkäävälle kämmenlyönnille, joka lopettaa pisteen tai tuottaa palauttajalle liian suuren ahdingon.

Federer, Nadal ja Djokovic osaavat sopeutua

Eri alustojen pelin erot ovat pitkälti nyansseissa. Rafael Nadal, Novak Djokovic ja Roger Federer ovat 2000-luvun suurena kolmikkona voittaneet jokainen kaikkialla kaiken, Nadal ja Djokovic kaikki Grand Slamit vähintään kahteen kertaan.

Tämä sekä alleviivaa sitä, että peli on kaikkialla kuitenkin aika samanlaista, että kertoo siitä, kuinka pienillä säädöillä tehdään suuri vaikutus.

Totta kai Wimbledonin ruohokentillä pallon pomppu liukuu enemmän ja nopeammin kuin kitkaisilla Ranskan avointen massakentillä. Lyöntien mailan taaksevientiä täytyy lyhentää ruoholla. Jalkojen ja vartalon painopisteen täytyy olla alempana kuin korkeampipomppuisella kentällä. Ja kenttäaseman on hyvä olla lähempänä takarajaa ruoholla, koska nopeampi ja matalampi pomppu ampuvat pallon nopeammin myös kauemmas pelaajasta, jos kulmia ei peitä lähempänä pomppua.

Yksittäisistä lyönneistä alakierrerysty toimii ruoholla paremmin kuin millään muulla alustalla, ja erittäin yläkierteinen kämmenlyönti menettää tehoaan, koska kentässä ei ole niin paljon kitkaa.

Liikkuminen ei voi ruoholla olla nykytennikselle tyypillistä kovien kenttien voimakkaiden ja pitkien askelten murjomista, jossa mennään 2–3 askeleella kauas lähtöpisteestä ja juntataan jalka maahan viimeisellä askeleella 400 kilon paineen jalkaan tuottaen. Tulee loukkaantumisia, jos liukkaalla ruohokentällä menee tekemään tämän.

On pakko liikkua lyhyemmillä askelilla ja mitoittaa kulmiin tulot ja myös sieltä pois lähdöt. Lyönnin perään on otettava jarruttava apuaskel tai askelpari useammin kuin kovalla kentällä. Lähtö kulmasta täytyy ruoholla tai massalla tehdä niin sanotusti sisäjalalla eli kentän puolen jalalla eikä ulkojalan pitkällä ristiaskeleella, jos tähän suinkin on aikaa. Tämäkin liittyy alustan liukkauteen ja siihen, kuinka painopiste ja tasapaino pysyvät tai ne menettää.

Nadal, Djokovic ja Federer ovat monipuolisina urheilijoina pystyneet sopeutumaan näihin asioihin eri alustoilla. Tai Federerin ei ole edes tarvinnut sopeutua, koska hän pelaa niin ”alun perin oikeaoppista tennistä”. Liikkuminen ja toiminta kulmissa ovat luonnostaan sulavaa.

Mutta se, että Nadal ja Djokovic kasvoivat myös Wimbledon-voittajiksi vastoin joitain ennakko-odotuksia, on tapahtunut juuri esimerkiksi liikkumisen säätämisen ja alakierrerystyn paremmaksi hiomisen kautta.

Kuka sopeutuu, kuka ei?

Nyt alkavassa Wimbledonissa voi miettiä joidenkin kärkinimien pelaamisessa, miten he hiovat ruohokenttänyanssejaan.

Norjan Casper Ruud oli juuri Ranskan avointen finaalissa ja on maailman parhaita massapelaajia. Hän on loistava nykytenniksen syöttö + seuraava kämmenlyönti -tyylinen pelaaja. Mutta kannattaa katsoa, toimiiko voimakkaasti yläkierretty kämmenlyönti ollenkaan ruohokentillä.

Herkullisen esimerkin tarjoaisi Daniil Medvedev, joka puuttuu Wimbledonista järjestäjien päätettyä estää venäläisten ja valkovenäläisten pelaajien osallistumisen näiden maiden Ukrainassa toteuttamien sotatoimien takia. Wimbledonia edeltävissä ruohokenttäturnauksissa Medvedev pääsi kaksi kertaa finaaliin ja kerran puolivälieriin. Tulos oli kelvollinen, mutta ei kuitenkaan ihan sitä, mitä maailmanlistan ykköseltä voisi odottaa.

Voikin miettiä, tuleeko Medvedev jatkossakaan kamppailemaan Wimbledonin voitosta sitten, jos venäläiset ja valkovenäläiset taas pääsevät mukaan?

All the best odds to Wimbledon at LeoVegas. Place your bet now!

Medvedevin ongelmana ruoholla on selvästi haluttomuus luopua kaukana takarajan takana pisteen aloittamisesta. Mallorcan ruohokisassa Roberto Bautista Agutia (Wimbledonin semifinalisti muuten) vastaan hän oli vaikeuksissa sekä tämän seikan myötä että siksi, kun Bautista Agut otti pallosta taitavasti vauhtia pois pitäen kuitenkin hyvän lyöntipituuden. Vastustajan lyönnin voimasta elävä Medvedev teki virheitä yrittäessään kiihdyttää omia lyöntejään.

Kaukana takarajan takana pelatessaan Medvedevin juoksumatkat kasvavat, jolloin olisi oleellista voida juntata jalka voimakkaasti maahan kulmaan tullessa, mutta tätä hän ei voinut ruoholla tehdä, ja liikkuminen näytti siksi tehottomalta normaaliin verrattuna.

Jos Medvedev olisi halukas pelaamaan koko ajan takarajan päältä ja lyhentäisi svingejään, hänen hyvä kykynsä elättää vastustajan lyönnin voimaa voisi viedä jopa kamppailemaan Wimbledon-voitosta. Tulevina vuosina nähdään, haluaako hän opetella uutta. Yleensä ei ole halunnut.

Kreikan Stefanos Tsitsipas haluaa oppia uutta. Hänen pelinsä perustuu kaikilla alustoilla syötöllä pohjustamiseen, vahvaan jalkatyöhön siinä, että hän ottaa syöttöä seuraavan lyönnin monista kenttäasemista kämmenlyöntinä, ja pohjustaa tai tappaa kämmenellä. Tätä hän tekee ruohollakin, mutta nopealle alustalle sopii hyvin se, että hän tulee vielä muita alustoja enemmän verkolle pisteen kolmannen lyöntinsä perään omissa syöttövuoroissa.

Tsitsipaksen heikkous aiemmin on ollut alakierrerysty. Yhden käden rystylyöjänä hän todellakin tarvitsee alakierrettä kovan tempon palloissa, kun kaikkea ei voi käsitellä tehokkaasti yläkierrerystynä yhdellä kädellä. Hän on jo kevään massakaudella kehittynyt alakierrerystyssään. Se on edelleen hieman töksähtävä lyönti käden käytöltään, ja oikean jalan viimeinen askel voi yhä joskus tulla lähellä osumahetkeä eikä kauan ennen sitä, mutta hän on oppinut tämän lyönnin paremmaksi.

Pienten askelten sulava liikkuminen ei ole Tsitsipakselle ongelma, kuten on Medvedeville.

Tsitsipas tekee asioita, joilla kasvetaan Wimbledon-voittajaksi – nyt tai kolmen vuoden sisällä.