TILANNEHUONE

Suomella iso joukkue yleisurheilun MM-kisoissa

01.07.2022 13:18

Suomella iso joukkue yleisurheilun MM-kisoissa

Wilma Murto on yksi Suomen tähtinimistä Eugenen MM-ksoissa.©AOP

Yleisurheilu

Suomen joukkue yleisurheilun MM-kisoihin on 32 urheilijan kokoinen. Kisat käydään legendaarisessa Eugenessa Yhdysvalloissa 15.-24. heinäkuuta. Edellisen kerran Suomella on ollut yli 30 urheilijaa MM-kotikisoissa Helsingissä 2005. Matkaan lähtevässä joukkueessa on 20 naisurheilijaa.

”Urheilijamäärä on positiivinen yllätys. Joukkue on erinomaisen suuri”, Suomen Urheiluliiton valmennuspäällikkö Tuomo Salonen sanoo liiton haastattelussa.

Salonen paljastaa, että minimitavoite oli 20 urheilijaa.

”Kun muutamia paikkoja jouduttiin perumaan, näytti jo, että 25 urheilijaa voi olla vaikea saada kasaan. Mutta urheilijoiden viimeisten viikkojen ja varsinkin viimeisen viikonlopun kiri puri hyvin.”

MM-ryhmästä puuttuvat kolmiloikkaaja Simo Lipsanen, kestävyysjuoksija Sara Kuivisto, aituri Nooralotta Neziri sekä moniottelijat Maria Huntington ja Saga Vanninen, joilla on erilaisia syitä jättää kisat väliin.

Suomen joukkueen ensimmäinen ryhmä lähtee MM-matkalle 5. heinäkuuta. Joukkue pitää valmistavan leirin Creswellissä ja totuttelee samalla kellonaikaan.

Suomi MM-kisoissa 15.-24.7.:

Miehet

110 m aj: Elmo Lakka Jyväskylän Kenttäurheilijat

3000 m ej: Topi Raitanen, Helsingin Kisa-Veikot

20 km kävely: Aleksi Ojala, Urjalan Urheilijat

35 km kävely: Aleksi Ojala, Urjalan Urheilijat, Veli-Matti ”Aku” Partanen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet

Seiväs: Mikko Paavola, Alajärven Ankkurit

Pituus: Kristian Pulli, Oulun Pyrintö

Moukari: Aaron Kangas, Kankaanpään seudun Leisku, Tuomas Seppänen Noormarkun Nopsa 

Keihäs: Lassi Etelätalo, Joensuun Kataja, Oliver Helander, Oulun Pyrintö, Toni Keränen, Limingan Niittomiehet (Toni Kuusela, Kuortaneen Kunto, kotiin jäävä varaedustaja)

Naiset

800 m: Eveliina Määttänen, Espoon Tapiot

1500 m: Nathalie Blomqvist, IK Falken (Pedersöre)

5000 m: Camilla Richardsson, Esbo IF

Maraton: Alisa Vainio, Lappeenrannan Urheilu-Miehet

100 m aj: Reetta Hurske, Tampereen Pyrintö

400 m aj: Viivi Lehikoinen, Helsingfors IFK, Kristiina Halonen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet

20 km kävely: Enni Nurmi, Espoon Tapiot

35 km kävely: Tiia Kuikka, Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Elisa Neuvonen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet

Korkeus: Ella Junnila, Tampereen Pyrintö, Heta Tuuri, Lahden Ahkera, Sini Lällä, Jyväskylän Kenttäurheilijat

Seiväs: Wilma Murto, Salon Vilpas, Elina Lampela, Oulun Pyrintö

3-loikka: Kristiina Mäkelä, Orimattilan Jymy, Senni Salminen, Imatran Urheilijat

Kiekko: Salla Sipponen, Keuruun Kisailijat

Moukari: Silja Kosonen, Turun Urheiluliitto, Krista Tervo, Karhulan Katajaiset (Kotka)

Keihäs: Sanne Erkkola, Turun Urheiluliitto