Ässät hankki kanadalaispuolustajan
Markus Phillips on pelannut Kanadan nuorisomaajoukkueissa.©AOP
Jääkiekon Liigan Ässät on tehnyt yksivuotisen sopimuksen kanadalaispuolustaja Markus Phillipsin, 23, kanssa. Phillips on LA Kingsin 4. kierroksen varaus vuoden 2017 draftissa. Hän teki heti NHL-sopimuksen, mutta pelejä hän ei päässyt pelaamaan. Sen sijaan vyöllä on otteluita OHL:ssä, ECHL:ssä ja AHL:ssä.
Viime kaudella hän pelasi AHL:ää Ontario Reignissä ja Manitoba Moosessa ja yhteensä 45 ottelussa tehot näyttivät 1+6. Phillips on edustanut myös Kanadaa U18 ja U20 -tason arvokisoissa. Pelaajan mukaan hän halusi tulla Suomeen hakemaan uutta starttia uralleen.
”Markus on hyvässä iässä oleva kaveri ja hän halusi tulla meille kehittämään peliään, sekä auttamaan Ässiä seuraavalle tasolle. Saimme hänestä hyvää palautetta muutamista Pohjois-Amerikan organisaatioista ja hänen persoonansa sopii varmasti meidän hyvähenkiseen joukkueeseemme”, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula sanoo seuran haastattelussa.
”Markuksen vahvuudet ovat puolustuspelissä. Hän pystyy riistämään kiekkoja ja kamppailemaan ja hyvällä luistelulla pystyy ottamaan tilaa ja aikaa pois vastustajilta.”
”Hän luistelee pää ylhäällä ja avaa hyökkäyksiä laadukkaasti helpoilla peliä edistävillä syötöillä. Markus liikkuu hyvin poikittaissuunnassa ja hyökkäysviivalla ja pystyy tukemaan hyökkäyksiä”, Kerttula jatkaa.