TILANNEHUONE

Pennanen oli jo tyytyväisempi nuorten peliin

15.08.2022 00:10

Pennanen oli jo tyytyväisempi nuorten peliin

Suomen mittaa seuraavaksi Kanada.©AOP

U20MM

Suomen Nuoret Leijonat voitti Slovakian sunnuntaina murskalukemin 9-3. Maalinteossa onnistuttiin laajalla rintamalla ja jäähyt pidettiin suht kurissa.

”Hyvin lähdimme peliin. Hyökkäyspeli ja ylivoima olivat hyvin monipuolisia ja saatiin paikkoja. Vastustajalla laukaukset jäi vähiin. Hyvä ottelu yksittäisiä lipsahduksia lukuun ottamatta”, Suomen päävalmentaja Antti Pennanen totesi Discovery+:n haastattelussa.

”Olimme parempia kuin Tshekkiä vastaan. Näin nyt asioita, joita halusinkin nähdä henkisellä puolella, sekä muuten. Tähän mennessä joukkueella on ollut sopivasti oikeita asioista vastassa, kun vastoinkäymisiäkin on ollut.”

Suomella on alkulohkossa kohtaamatta enää Kanada. Vastus on kovin mahdollinen. Kanada on myös voittanut kaikki kolme aiempaa otteluaan. Se on niissä tehnyt 21 maalia ja päästänyt vain neljä. Suomi on tehnyt 19 maalia ja päästänyt seitsemän.

”Kanada on kova vastus. Vaatimustaso on kova. Ottelussa mitataan molempia. Sellainen kutina on, että pitää pystyä hyökkäämään, jotta on mahdollisuuksia. Jos he joutuvat puolustamaan paljon, he saattavat olla pulassa”, Pennanen pohti.

U22 MM-kisat: Kanada – Suomi tiistaina 16.8 kello 1.00.