Kempeleen Kiri

Kausi 2022

Kempele on pelannut nousujohteisesti sen jälkeen, kun se nousi takaisin Superiin kaudeksi 2018. Toissa kaudella joukkue sijoittui runkosarjassa kuudenneksi ja pääsi ensimmäistä kertaa seurahistorian aikana maistamaan pudotuspelejä kolmen ottelun verran Kouvolaa vastaan.

Tällä kaudella Kempele oli sarjassa seitsemäs ja kausi päättyi puolivälierissä kolmeen tappioon Manselle. Tulosten takana Kempele otti pelillisesti askeleen eteenpäin, mutta kun muutkin haastajat nostivat tasoaan, se ei riittänyt. Kaiken lisäksi joukkueen tämän kauden paras pelaaja, Onni Määttä, loukkaantui juuri pudotuspelien alla.

Kempeleen ongelmana oli materiaalin epätasaisuus, mikä korostui ulkopelissä. Ongelmakohtia oli kaksi –takakenttä ja lukkarin tontti. Kumpaankaan ongelmakohtaan ei löydetty ratkaisua kauden aikana.

Sisällä ykköskärki kotiuttajat mukaan lukien oli vahvaa tekoa. Teemu Isoketo meni kentälle erinomaisesti, mitä kautta KeKi pääsi hyödyntämään täysimääräisesti Määtän lahjakkuuden kakkosena. Sami Haapakoski pelasi vuosikausiin parhaan kautensa ja oli erinomainen vahvistus joukkueeseen.

Vuoden pelaaja: Onni Määttä

Kempeleen kaudessa erottui kaksi pelaajaa, Onni Määttä ja Sami Haapakoski. Vuoden pelaajan valinta kohdistuu lopulta niukasti Määttään. Hänen pelasi elämänsä parhaan kauden kakkosena ja muodosti yhdessä Antti Korhosen kanssa yhden Superin parhaista etukentistä.

Määtän vahvuutena mailassa on monipuolisuus. Määtän ykkösaseena on vuorenvarma pomppu. Lisäksi hän hallitsee lyhyet, kovemmat sivallukset ja tarkat pystymailat. Myös etenijänä hän on kovaa kaliiperia. Ulkona Määttä on pallovarma ja hyvä pelinlukija.

Haapakosken tavoin Määttä pelasi loukkaantumiseensa asti vahvan ja tasaisen kauden, eikä hänen tasonsa heitellyt juurikaan kauden aikana.

Muutokset

Kempeleen pakka elää tuttuun tapaan. Muutoksista suurin ja järisyttävin on Tuomas Jussilan kaappaaminen Mansesta 4+1-vuotisella sopimuksella.

KeKi vahvisti torstaina myös lyöjäjokeri Ossi Meriläisen ja Kankaanpäässä kaksi edellistä kautta pelanneen Perttu Ollin hankinnat.

Uudeksi pelinjohtajaksi tulee Kiteen Pallon ja Haminan Palloilijoiden entinen pelinjohtaja Petri Tuuva, joka korvaa tehtävässä Teemu Körkön. Myös kakkospelinjohtaja vaihtuu, sillä Mikko Korhonen muuttaa töiden perässä Kajaaniin.

Myös pelaajapakassa ovi käy toiseen suuntaan. Tämän kauden pelaavasta kokoonpanosta eivät jatka Oulun Lippoon siirtyvä Topi Korhonen sekä Teemu Isoketo, jonka uusi seura on vielä auki. Jokereista lähtevät lyöjäjokeri Tommi Piirainen ja etenijäjokeri Sebastian Lahti. Myöskään KeKissa kirjoilla olleet Sami-Jukka Korvola ja Valtteri Kleemola eivät jatka Kempeleessä.

Arvio

Jussilan hankinta on ilman muuta vuoden tapaus siirtomarkkinoilla, sillä Jussila on ollut viimeiset viisi vuotta Suomen paras pesäpalloilija. Jussila pelaa ulkona valtavaa tonttia ja sisällä elintärkeänä kolmosena. Hän tuo taidon lisäksi joukkueeseen johtajuutta, kokemusta ja kovien pelien karaisemaa voittamisen kulttuuria. Jussila on varmasti tärkeä apu yhdessä Haapakosken kanssa myös pelinjohtaja Petri Tuuvalle.

Meriläisen ja Ollin hankinnat ovat monivivahteisemmat. Meriläinen on potentiaaliltaan 70-80 juoksun lyöjä, mutta on mielenkiintoista nähdä, millaisen roolin hän saa KeKissä ja milloin hän pääsee purkamaan ajolähtöjä. Numerolla lyövät Haapakoski ja Antti Korhonen ovat laatukotiuttajia ja erinomaisia vaihtajia, kuten on myös lyöjäjokeri Matti Korhonen. Tässä asetelmassa Meriläinen ei välttämättä ole ensimmäinen vaihtoehto palottomien ajojen purkajaksi.

Olli on peruskoulutukseltaan linjan pelaaja, mutta hän on pelannut myös kopparina. Siksi on todennäköistä, että Ollia yritetään ensisijaisesti istuttaa koppariksi.

Vaikka Olli sopeutuisikin uudelle pelipaikalle, takakenttä on edelleen haavoittuva. Linja on Jussilan ja Haapakosken johdolla erinomainen ja etukenttä Superin eliittiä. Lukkari Jani Lassilalla on toki omat vahvuutensa, mutta myös heikkoutensa.

Sisällä Isokedon korvaaminen takuuvarmana ykkösenä on iso haaste. Toisesta kopparin paikasta Ollin kanssa kisaava Tommi Koivisto on pelannut ykkösenä, mutta matka Isokedon tasolle on pitkä – pelasipa Koivisto ykkösenä tai etenijäjokerina.

Kempele vahvistuu ensi kaudeksi ja nyt sille ei riitä enää pudotuspeleihin pääsy ja puolivälierissä putoaminen. Tavoitteena on varmasti vähintään tehdä sama, minkä Hyvinkää teki tällä kaudella eli murtautua välieriin ja pelattava mitaleista. Sinne Kempeleellä on kaikki mahdollisuudet, mutta kiristyneessä kilpailussa mikään ei ole varmaa eikä tule ilmaiseksi. Kauden ja ennen kaikkea ratkaisupelien on osuttava nappiin.

Kysymys

Kempeleellä on kaksi isoa kysymystä: Minne asti sen rahkeet riittävät pesäpallokartalla ja mikä sen asema on Oulun seudulla?

Kempeleestä on tullut Sami Salorannan johdolla yksi viime vuosien väriläiskistä. Saloranta on rakentanut joukkuetta railakkaasti rappaamalla, mutta kuten Tuomas Jussilan ja Sami Haapakosken kaappaukset osoittavat, Salorannan laastikädessä on myös voimaa.

Salorannan ja Kempeleen kannalta maailma on kuitenkin muuttunut kriittisellä tavalla. Näillä satsauksilla Kempele olisi ilman muuta ollut aiemmin kiinni mitaleissa, mutta Superia ei hallitse enää Sotkamon ja Vimpelin tavoin kaksi suurta seuraa. Niiden rinnalle ovat nousseet Joensuu, Kouvola ja Manse – ja nyt myös Hyvinkää ja Kempele. Voidaan puhua siis seitsemästä suuresta, mikä tarkoittaa, että ensi vuonnakin suuria putoaa ja puolivälierissä. Neljään tuoliin ei mahdu seitsemää istumaan.

Tässä on myös Kempeleen haaste. Sillä on nyt koossa erinomainen runko, mutta miten pitkälle se riittää ja missä kohtaa Kempeleen oma maali on? Onko se mitalissa, loppuottelussa vai mestaruudessa – ja millä aikataululla?

Vaikka Kempele on Oulun kyljessä, Saloranta on enemmänkin maakuntasatraappi, joka johtaa Kempelettä omalakisella tavallaan. Salorannan työtä ja tuloksia pitää kunnioittaa, mutta Kempele roikkuu pesäpallokartalla pelottavasti yhden ison naulan, Salorannan itsensä, varassa.

Salorannan fokus joukkuetta vahvistettaessa on ollut vahvasti pelaajissa ja vasta toissijaisesti pelinjohtajissa ja valmentajissa. Jossain kohtaa Salorannan on mietittävä tosissaan myös seuraorganisaation vahvistamista.

Salorannalla ja Kempeleellä on myös geopoliittishenkinen haaste. Oulun keskustasta Sarkkirantaan on vain 15 kilometrin matka, mutta oululainen pesäpalloyleisö vieroksuu edelleen KeKin kotipelejä. Onko KeKin oikeasti kasvatettava uusi sukupolvi seuran taakse vai voisiko patoa murtua – varsinkin nyt, kun Kempeleellä on koossa kaikkien aikojen joukkue ja Lippo ui entistäkin hyyhmäisimmissä vesissä.