Bale iski Walesille arvokkaan tasoituksen USA:ta vastaan
Gareth Bale upotti rankkarinsa varmasti Matt Turnerin taakse. @ AOP
Wales ja USA eivät saaneet toisistaan eroa kaksikon MM-kisojen avausottelussa tiistaina. Lopputulos värikkäässä iskujenvaihdossa oli 1-1. USA johti tauolla ottelua 1-0.
Ottelu oli kaksijakoinen. USA hallitsi ensimmäistä jaksoa ja se meni ottelussa johtoon 36 minuutin kohdalla, kun Tim Weah viimeisteli Christian Pulisicin esityöstä numeroiksi 1-0. USA:lla oli myös ottelun alussa toinen erinomainen paikka, kun Josh Sargent kolisteli maalipuita.
Toisella puoliajalla Wales otti ottelun hallinnan ja ajoi kiivaasti takaa Yhdysvaltojen johtoa. Wales pystyi rakentamaan useita vaarallisia hyökkäyksiä, mutta ilman tulosta. Lopulta kova yritys palkittiin kymmenen minuuttia ennen loppua, kun Walker Zimmerman kaatoi rangaistusalueen sisällä Gareth Balen ja Bale itse pamautti pallon voimalla ylänurkkaan ohi Matt Turnerin.
USA voitti pallonhallinnan 59-41, mutta Wales voitti laukaukset 7-6 ja sen maaliodote oli 1,56 maalia, kun USA:lla se oli 0,79 maalia.
USA:n ja Walesin välisen ottelun panokset tiedettiin ennakolta koviksi, koska kaksikon katsotaan ratkaisevan keskenään lohkon toisen jatkopaikan Englannin lisäksi. Näin ratkaisu siirtyy siihen, miten USA:n ja Wales pelaavat Englantia ja lohkon neljättä joukkuetta, Englannille 2-6 tiistaina hävinnyttä Irania vastaan.