TILANNEHUONE

Hollannilla huolia USA-pelin alla – flunssa iski

02.12.2022 16:28

Hollannilla huolia USA-pelin alla – flunssa iski

Hollanti kohtaa lauantaina USA:n.©AOP

Jalkapallon MM2022

Hollantilainen Nos kertoo, että Oranje-ryhmä kärsii flussa-aalosta ja valmistautuminen lauantain tärkeään neljännesvälieräotteluun USA:ta vastaan on häiriintynyt. Päävalmentaja Louis van Gaal on antanut osalle pelaajista perjantaina vapaata, mutta ei paljasta flunssaisten pelaajien lukumäärää. Hän kuitenkin vahvisti, että useat pelaajat kamppailevat flunssaoireiden kanssa ja että se on hyvin huolestuttavaa.

”Ei heitä viittätoista ole. Periaatteessa kaikki ovat kyllä kunnossa ja käytettävissä”, van Gaal pyöritteli haastattelussa.

Staroja, kuten Frenkie de Jong, oli sivussa treeneistä.

”Annoin heille päivän lepoaikaa. Kuuntelen kyllä pelaajiani.”

Flunssan syyksi epäillään pelistadioneiden tehokasta ilmastointia. Myös Brasilia on raportoinut samasta asiasta jo aiemmin.

MM-kisat: Hollanti-USA lauantaina kello 17 (MTV3).