TILANNEHUONE

Itani jättää tehtävänsä SUL:n puheenjohtajana

09.12.2022 15:28

Itani jättää tehtävänsä SUL:n puheenjohtajana

Sami Itani©AOP

Yleisurheilu

Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani jättää tehtävänsä henkilökohtaisten syiden vuoksi, SUL tiedottaa.

Itani joutui jo elokuussa sairauslomalle luottamustehtävistään, sekä päivätyöstään Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun työelämäprofessorina.

”Olen äärimmäisen kiitollinen ja ylpeä viidestä vuodestani Urheiluliiton hallituksessa, joista neljä sain kunnian toimia puheenjohtajana. Todella surullisin mielin olen kuitenkin päättänyt jättää luottamustehtäväni Urheiluliitossa, myyntiyhtiössämme ja tukisäätiössämme”, Itani toteaa liiton haastattelussa.

”Odotan asteittaista paluuta työelämään, mutta sen aika ei ole vielä tiedossani, joten koen oikeaksi ja kaikkien kannalta vastuullisimmaksi päätökseksi jättää puheenjohtajuuteni.”

SUL:n uuden puheenjohtajan valitsee SUL:n liittovaltuusto huhtikuussa. Puheenjohtajan tehtävää hoitaa siihen asti SUL:n liittovaltuuston puheenjohtajiston päätöksellä liiton varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen.