TILANNEHUONE

Herola onnistui Virossa – nousi toiselle korokkeelle

07.01.2023 20:50

Herola onnistui Virossa – nousi toiselle korokkeelle

Ilkka Herola on viimeksi ollut palkintopallilla joulukuussa 2021.©AOP

Muu urheilu

Ilkka Herolan huippuhyppy mäkiosuudella takasi suomalaiselle toisen sijan Viron Otepään yhdistetyn yhteislähtökilpailussa. Palkintopallisija oli Herolan ensimmäinen tällä kaudella.

Herola hyppäsi Otepään normaalimäessä peräti 98,5 metriä. Ennen mäkikisaa oli hiihdetty jo yhteislähtönä kymmenen kilometriä. Suomen valmennus laski Herolan lähtöpuomia yhdellä pykälällä taktisena liikkeenä. Siitä tuli 4,5 pistettä lisää.

Kilpailun voitti Itävallan Johannes Lamparter ja kolmas oli niin ikään Itävallan Thomas Rettenegger.

”Oli tosi hieno päivä. Tällaiset ovat aina ikimuistoisia juttuja. Hiihto-osuus ei tarjonnut mitään ihmeellistä. Siinä ei tälläkään kertaa syntynyt mitään merkittäviä eroja. Kaikki on mennyt hyvin koko viikonlopun ja oli hyvä itseluottamus. Hyppy oli sitten tosi onnistunut”, Herola kertoi lehdistölle.

Eero Hirvonen oli kisan seitsemäs, Jesse Pääkkönen oli 36:s, Otto Niittykoski 38:s ja Herman Happonen 46:s.