Huuhkajien taival jatkui Portugalissa talvimaajoukkueen voimin ja illan ottelussa vastaan asettui rakas länsinaapurimme Ruotsi.

Markku Kanervan yksi onnistuminen A-maajoukkueen valmentajana on ollut uusien pelaajien tuominen joukkueeseen huomattavasti aktiivisemmin, kuin monella hänen edeltäjällään ja Kanerva valitsikin Portugalin leirille monta uutta maajoukkuekokelasta ja mielenkiintoista nimeä, joista myös moni nähtiin saman tien avauksessa.

Itse odotin leirille ehdottomasti myös AC Oulun Otso Liimattaa, mutta syystä tai toisesta Liimatta ei Portugaliin matkannut. Monikäyttöinen Liimatta oli selvä valinta talvimaajoukkueeseen tämän kauden Veikkausliigasta. Pelaajia on valinnoistaan turha ’’syyttää’’, mutta esimerkiksi Felipe Aspegrenin maajoukkuekutsulle on ainakin minun hyvin vaikea löytää mitään perusteita. Muuta kuin se tietenkin, että hän on pelannut nuorisomaajoukkueissakin.

***

Itse ottelussa katseeni kiinnittyi joukkueen toimintaan pelin eri vaiheissa. Kanerva juoksutti kentälle paljon uutta verta, mutta siltikin oli kiinnostavaa nähdä, miten joukkue lähtee kentällä toimimaan. Peilaan tätä taannoiseen Murcian leiriin, jossa oltiin vain ulkoilemassa ykkösmiehistöllä, joka oli tietenkin hyvin hälyttävä signaali maajoukkueen tilasta.

Nations Leaguen päätteeksi lopulta asiat menivät niukimmalla mahdollisella tavalla hyvin ja Suomea odottaa yksi kaikkien aikojen mahdollisuuksista edetä jalkapallon arvokisoihin tulevissa EM-karsinnoissa. Tästä näkökulmasta jokainen tapahtuma maajoukkueelle on todella tärkeä ja maajoukkueessa on pakko saada nostettua vaatimustasoa, jotta ei leireillä vain leireilyn takia.

Suomi lähti otteluun jo surullisen kuuluisaksi muodostuneella 5-3-2:lla. Ensimmäisestä puoliajasta muotoutui tyypillinen tammikuun maaottelu, jossa näkyy pelaajien keskenkuntoisuus sarjojen ollessa tauolla. Tästä huolimatta laatua voi ja pitääkin vaatia tällä tasolla.

Ruotsi puolusti 4-4-2 -muodostelmassa ja tämä tarjosi Suomelle selvän ylivoiman pelinavaamisvaiheessa kolmen topparin ja keskikentän kolmikon turvin. Tästä huolimatta Suomi ei saanut avattua Ruotsin pakkaa kuin kerran ja se syntyi Lucas Lingmanin pitkästä pallosta.

Suomella olisi ollut useampi vaihtoehto tehdä Ruotsin pelaajien pelaaminen vaikeaksi. Ensimmäinen asia olisi tietenkin päästä pelaamaan kolmen topparin avulla nämä Ruotsin kaksi hyökkääjää pois pelistä ja päästä kuljettamaan kohti Ruotsin keskikenttälinjaa.

Vaihtoehtoisesti yksi keskikenttäpelaaja voisi liikkua kärkiparin sivustalle välikaistalle, jolloin yksi keskikenttäpelaaja pelaisi taskussa linjojen välissä ja yksi tulisi tukemaan keskustaa 6-paikalle. Toinen hyökkääjä voisi tippua pelattavaksi toiseen taskuun ja toinen hyökkääjä pelata vastustajien toppareiden välissä. Näin Suomella olisi ollut positionaalinen etulyöntiasema keskellä ja myös laidoilla wingbackien avulla.

Nyt Suomen pallollinen peli jäi pallottelun asteelle epämääräisillä sijoittumisilla. Ei Ruotsikaan mitenkään erikoisen hyvin pelannut, mutta paremmalla rakenteelle molempiin suuntiin, kun Suomi ei saanut aiheutettua ongelmia vastustajilleen.

***

Tämä maaottelu oli monelle pelaajalle debyytti A-maajoukkueessa ja odotin enemmän ainakin taistelua, jos ei muuta. Kärkipari Agon Sadiku ja Kai Meriluoto olivat turhan passiivisia ja Meriluoto hävisi jokaisen ilmapallon. Kuvaavaa oli perus tiputustilanteessa Meriluodon ulkosyrjäyritys, joka tietenkin epäonnistui. Se peruspelaaminen.

Pyry Soiri oli väärässä sarjassa Eurooppa-liigassa ja sitä hän on luonnollisesti myös maajoukkueessa. Edelleenkin: Soirin on työskenneltävä armottomasti talvella, mikäli hän voi ajatella saavansa uransa taas raiteilleen.

Tietenkin maajoukkuedebyytti on aina iso asia ja hermostuneet otteet voi siinä mielessä ymmärtää. Myös keskikentän kolmikko Santeri Väänänen, Niilo Mäenpää ja Lingman olivat pettymys joka tapauksessa ja ainekset pelaavaan jalkapalloon olivat olemassa.

Nuori Tomas Galvez vasemmalla vaikuttaa pelaajalta, jolla on edessään hyvä ammattilaisura, mikäli työt jatkuvat ja nuori herra välttyy pahoilta vammoilta.

***

Toiselle puoliajalle jäi siis paljon parannettavaa. Ottelu jatkui kuitenkin hyvin pitkälti pelailun merkeissä. Vaihtojen jälkeen ottelu heräsi hiukan eloon, mutta edelleen tämä oli kokonaisuutena vaisu ottelutapahtuma, josta jäi käteen muutamat maajoukkuedebyytit. Tämä on edelleenkin hyvin positiivinen asia, että meillä on tyrkyllä uusia pelaajia A-maajoukkueeseen, mutta tässä oli tosiaan illan positiivinen anti.

Vaisun ottelun kruunasi Ivanovin huolimaton jatko maalivahti Lucas Bergströmille, joka johti Ruotsin 2–0-maaliin. Voi myös kysyä, missä oli muu Suomen puolustuslinja tilanteessa?

***

Karsinnat lähestyvät ja Huuhkajat tarvitsevat edelleen konkretiaa moneen asiaan.

Millä systeemillä pelataan (ei 5-3-2, eihän)? Pelaajien sijoittuminen paremmaksi. Miten saadaan vastustajan muoto liikkeelle? Miten avataan peliä maalivahdilta? Miten murtaudutaan laidoista tai keskeltä? Miten prässätään, mitkä ovat prässitriggerit? Keskitysten puolustaminen, omat vastuut boksissa.

Siinä muutama asia mainitakseni. Aikaa on, mutta mitä sillä ajalla tehdään?