TILANNEHUONE

Leipzig taas Cityn käsittelyssä Manchesterissä

13.03.2023 18:40

Leipzig taas Cityn käsittelyssä Manchesterissä

Pep Guardiolan City valmistautuu toiseen Leipzig-otteluun.©AOP

Mestarien liiga

Manchester City valmistautuu kohtaamaan tiistaina Mestarien liigassa RB Leipzigin toiseen otteeseen. Ensimmäinen kohtaaminen päättyi helmikuussa Saksassa maalein 1-1.

”Aiomme pelata ehjän pelin ja säätää muutamia juttua, jotta saamme enemmän kontrollia. Nämä pelit ovat kuitenkin aika kolikon heittoa. Voihan se mennä sinunkin eduksesi”, Cityn manageri Pep Guardiola pohti ottelun lehdistötilaisuudessa.

”Pudotuspelissä yksi ottelu voi sanella sen, mitä tarvitsee tehdä. Lopussa sitten nähdään miten kävi.”

Manchester City kohtasi Leipzigin viime kaudella lohkovaiheessa ja voitti 6-3. Guardiola on seurannut Lepzigin nousua kuitenkin jo Saksan aikoinaan.

”He pelaavat aggressiivisesti ja prässäävät ylhäältä.”

”Ihailen Leipzigiä. Kun olin Münchenissä he olivat kakkosdivarissa, joten me emme kohdanneet heitä. Olen kuitenkin heidän työnsä suuri fani.”

Leipzigilla on massiivisia loukkaantumisia, sillä Xaver Schlager ja Christopher Nkunku ovat sivussa.

Mestarien liiga: Manchester City – RB Leipzig tiistaina kello 22.