TILANNEHUONE

Naisleijonat voitti Ruotsin – heräsi kolmannessa erässä

09.04.2023 20:26

Naisleijonat voitti Ruotsin – heräsi kolmannessa erässä

Ronja Savolainen iski Suomen 3–2-maalin.©AOP

Naisleijonat

Naisleijonat kohtasi MM-kisojen kolmannessa ottelussaan sunnuntaina Ruotsin. Suomi heräsi hitaasti ja pääsi kolmannessa erässä mukaan peliin. Suomi voitti viimeisen erän rynnistyksellä 4–2 (0-0,0-2,4-0).

Ottelun ensimmäinen erä oli maaliton. Heti toisen erän alussa Ruotsi meni 1–0-johtoon Hanna Thuvikin maalilla. Samalla Suomi joutui ensimmäistä kertaa turnauksessa takaa-ajoasemaan.

Erän lopulla Ruotsi onnistui uudelleen. 2–0-maali tuli ylivoimalla ja sen tälläsi maaliin 17-vuotias Mira Jungåker ylivoimalla. Suomella oli myös omat mahdollisuutensa ylivoimalla erässä kahdesti, mutta onnistumista niissä ei tullut.

Kolmannen erän alkuun tuli tarkempi Naisleijona-ryhmä ja joukkueen kantaviksi voimiksi nousivat kokeneet pelaajat. Viivi Vainikka kavensi ottelun 1-2:een vain kolmen eräminuutin jälkeen. Ensimmäisestä onnistumisesta ehti kulua vain muutama minuutti, kun Ronja Savolainen jo tasoitti pelin 2–2:een ylivoimalla. Siitä reilun minuutin päästä Petra Nieminen vei Leijonat 3–2-johtoon. Suomi sai erän loppupuolella viiden minuutin ylivoiman Ruotsin Annie Silenin päähän kohdistuneen taklauksen ragaistuksen vuoksi. Suomen neljännen maalin teki Savolainen ylivoimalla ottelun viimeisellä peliminuutilla.

Savolainen teki ottelussa tehot 2+0 ja Noora Tulus 0+3.

”Heikko kakkoserä ja ei oikein oltu pelipäällä. Käytiin siinä sitten perusasioita läpi. Vaikka valmistauduttiin hyvin, niin näin kävi. Kolmas erä näytti kuitenkin mihin pystytään”, päävalmentaja Juuso Toivola totesi TV5:n haastattelussa.

Suomi kohtaa lohkovaiheen viimeisessä pelissä maanantaina Unkarin kello 18. Ottelu ratkaisee Suomen lohkovoiton.