TILANNEHUONE

Rantanen yli sadan tehopisteen – teki nyt kaksi maalia

10.04.2023 07:23

Rantanen yli sadan tehopisteen – teki nyt kaksi maalia

Mikko Rantanen ylitti sadan tehopinnan rajan.©AOP

NHL

Colorado Avalanchen Mikko Rantanen oli jälleen vauhdissa, kun joukkue vieraili Kalifornian Anaheimissa. Rantanen rikkoi nyt 100 tehopisteen rajan tällä kaudella. Rantasen tehotilasto näyttää numeroita 54+48=102. Hän liittyi jälleen Jari Kurrin ja Teemu Selänteen harvalukuiseen kerhoon, nyt huikeilla teholuvuillaan. Rantanen on ensimmäinen 2000-luvulla sata pinnaa ylittänyt suomalaispelaaja.

Ducks kaatui sunnuntain ottelussa jatkoajalla lukemin 5–4(1-0,1-2,2-2,1-0). Colorado meni ottelussa johtoon alussa, mutta jäi takaa-ajajaksi keskellä. Lopulta joukkueen kirpeä ylivoima puri lopussa peräti kolmesti.

Rantanen iski matsissa tauluun tehot 2+2 ja oli illan kolmostähti. Hän teki 2–0-maalin toisen erän puolivälin tuntumassa ja viimeisteli lisäksi 3–4-ylivoimakavennuksen kolmannessa erässä. Rantanen myös syötti Nathan MacKinnonin ylivoimaosuman erän lopulla, sekä tämän jatkoajan viimeisellä minuutilla tekemän ratkaisevan ylivoimamaalin. MacKinnonin tehot ottelussa olivat 2+1.

Joukkueelle osui myös J.T. Compher 1–0-avausmaalillaan.

Matsi päätti Coloradon kolmen ottelun pääsiäisturneen Kaliforniassa. Sen aikana joukkue koki San Josessa myös 4,4 magnitudin maanjäristyksen. Monet pelaajat heräsivät tärinään hotellissaan, mutta Mikko Rantanen kommentoi, ettei huomannut mitään, koska kuorsasi päiväuniaan.

Colorado johtaa Central-diviosioonaa kahden maalin erolla Dallasiin. Coloradon voittoputki on viiden ottelun pituinen.