TILANNEHUONE

New Jersey tasoitti sarjan – Haulalle syöttöpinna

25.04.2023 06:24

New Jersey tasoitti sarjan – Haulalle syöttöpinna

Erik Haula pelasi 19 minuuttia maanantain ottelussa.©AOP

NHL

New Jersey Devils tasoitti pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelusarjansa New York Rangersia vastaan 2–2:een. Devils voitti neljännen ottelun Madisonilla maalein 3–1 (1-0,0-0,2-1).

Molemmat joukkueet ovat vierasvahvoja. Rangers vei kaksi ensimmäistä New Jerseyssä ja Devils voitti kaksi ottelua New Yorkin sydämessä.

Maanantaina Devilsin puolustaja Jonas Siegenthaler, 25, oli ratkaiseva kenttäpelaaja. Hän syötti Jack Hugesin iskemän ottelun avausmaalin, kun matsia oli pelattu piirun alle kolme minuuttia avauserässä. Lisäksi hän vastasi ratkaisusta. Siegenthaler teki ottelun 2–1-voittomaalin kolmannen erän puolivälin tuntumassa.

Erik Haula ponnisti myös pisteille. Hän kakkosyötti Ondrej Palatin tyhjiin vetämän maalin ottelun viimeisellä minuutilla. Haulan tehot pudotuspeleissä ovat nyt 1+1.

Rangersin ainoan maalin teki Vincent Trocheck toisen erän toisella peliminuutilla.

Iso muutos Devilsin pelissä on tapahtunut maalilla. Kahdessa viimeisessä ottelussa Devils-maalilla on torjunut 22-vuotiaas Akira Schmid. Nyt hän selvisi 22 torjunnalla, mutta Schmid on päästänyt kahdessa torjumassaan ottelussa 59 laukauksesta vain kaksi sisään. Runkosarjassa Schmid torjui vain 18 ottelua.

Rangersin Igor Shestjorkin torjui 20 kiekkoa.

”Olemme olleet koko kauden hyvä vierasjoukkue. Aikaisemmin emme vain pelanneet hyvin. Pelaamme tässä siis todella hyvää joukkuetta vastaan. Vastassa oli hyvä maalivahti, mutta pääsin hänestä ohi”, ottelusarjassa nyt kolme maalia tehnyt Hughes selvitti lehdistölle.

Seuraava ottelu pelataan Newarkissa torstaina.

Toronto johtaa ottelusarjaa Tampa Bayta vastaan nyt 3–1. Joukkue voitti neljännen ottelun jatkoajalla maalein 5–4. Toronto pelasi vahvan kolmannen erän, jossa se teki peräti kolme maalia. Auston Matthews vastasi niistä kahdesta. Toronton Alexander Kerfoot iski ratkaisun ylivoimalla jatkon viidennellä minuutilla. Toronto voitti peräkkäin kaksi kotiotteluaan. Seuraavaksi sen pitäisi onnistua siis vieraissa.