TILANNEHUONE

Carolinalla vahva alku – Kotkaniemi teki maalin

04.05.2023 06:23

Carolinalla vahva alku – Kotkaniemi teki maalin

Jesperi Kotkaniemi teki pudotuspelien ensimmäisen maalinsa.©AOP

NHL

Carolina Hurricanes aloitti vahvasti toisen puodotuspelikierroksen kotihallissaan New Jersey Devilsiä vastaan. Canes rynni sarjan aluksi näyttävään 5–1 (2-0,1-1,2-0) -voittoon.

Devils ei pystynyt pysäyttämään Canesin tekemisen flowta, joka toi maalit ensimmäisessä erässä Brett Pesceltä ja Sebastian Ahon ketjun Seth Jarvisilta. Toisen erän alussa Jesperi Kotkaniemi iski maalin kulmalta vieläpä 3–0-irtioton. Maali oli Kotkaniemen ensimmäinen pudotuspeleissä. Hän syötti yhden Islanders-sarjassa.

Kolmannessa erässä Canesilta osuivat Sebastian Ahon syötöstä Brady Skjei, jolle maali oli myös pudotuspelien ensimmäinen, sekä Jesper Fast, joka laittoi kiekon lopuksi tyhjään maaliin.

Devilsin ainoan teki Nathan Bastian toisen erän viidennellä minuutilla. Se kavensi ottelun 1–3:een ja myös hänelle osuma oli pudotuspelien ensimmäinen. Bastian livahti maalintekoon Jesse Puljujärven ohi.

Carolinan maalilla vahti Freddy Andersen, joka torjui lopulta 17 Devilsin yritystä.

Devils-maalivahti Akira Schmid otettiin vaihtoon Kotkaniemen osuman jälkeen. Vitek Vanecek torjui sen jälkeen muun muassa Ahon tolppavedon ja yhteensä kymmenen laukausta. Devils pelasi ilman Timo Meieriä, joka loukkaantui viimeisessä ottelussa NY Rangersia vastaan taklaustilanteessa. Devilsin nuoren tähden Jack Hughesin laukaukset jäivät kahteen. Erik Haulan plusmiinus näytti -2:ta.

Schmid kahvilla keskiviikkona alusta asti….