TILANNEHUONE

Junnila hyppäsi voittoon Madridissa – yritti ennätystä

23.07.2023 07:25

Junnila hyppäsi voittoon Madridissa – yritti ennätystä

Ella Junnilla oli huippuvireessä Madridissa.©AOP

Yleisurheilu

Ella Junnila, 24, voitti Madridin kansainvälisen yleisurheilukisan korkeushypyn lauantai-iltana tuloksella 190.

Hän selvitti korkeuden kolmannella yrittämällä. Voiton varmistuttua Junnila nosti riman Suomen ennätyskorkeuteen 197, mutta se jäi vielä ylittämättä.

Junnilan valmentaja Tuomas Sallinen oli tyytyväinen päivän suoritukseen.

”190 oli hyvä hyppy ja hyvä, että Ella sai tuntumaa 197:ään. Hän itse totesi, ettei se niin ihmeelliseltä tuntunut”, Sallinen sanoi SUL:n haastattelussa.

Sallinen avasi, että Junnila on siirtynyt 10 askeleen vauhdista kahdeksaan ja se on viime aikojen hyvän vireen takana. Kauden kärkituloksen 192 Junnila hyppäsi pari viikkoa sitten.

”Nyt Ella meinasi ajaa hieman päin rimaa. Sitä vekslattiin ja se osui lopulta kohdalleen. Oikein hyvä suoritus.”