TILANNEHUONE

Junnila korkeushypyn 13:s – Bolilta käsittämätön juoksu

27.08.2023 22:25

Junnila korkeushypyn 13:s – Bolilta käsittämätön juoksu

Ella Junnila teki tyylipuhtaan ylityksen 190:stä.©AOP

Yleisurheilu

Ella Junnilan uran ensimmäinen korkeushypyn MM-finaali päättyi tulokseen 190. Junnilan ennätys on 196, mutta Budapestissä 194 metriä oli liikaa. Junnila jakoi kilpailun 13:nnen sijan Kyproksen Elena Kulichenkon kanssa.

Junnila ylitti 185 ensimmäisellään. Seuraava korkeus oli 190, jonka hän ylitti kolmannellaan. 194:stä hän teki myös kolme yritystä, mutta ylitystä ei tullut. 190 Junnila on ylittänyt tällä kaudella kolmesti aiemmin.

Naisten korkeushypyn mestaruuteen hyppäsi Ukrainan Jaroslava Mahutshih. Hän ylitti ainoana 201. Hän ylitti korkeuden toisella yrittämällä. MM-hopeaa otti Australian Eleanor Patterson kauden kärkituloksellaan 199 ja MM-pronssia Australian Nicola Olyslagers myös tuloksella 199.

Mahutshih yritti vielä kolmasti yli ennätyskorkeudestaan 207, mutta se jäi vielä ylittämättä.

***

Norjan Jakob Ingebirgtsen voitti miesten 5000 maailmanmestaruuden. Ingebrigtsen juoksi MM-kultansa aikaan 13.11,30, joka on hänen kautensa paras tulos tällä matkalla.

Rauhallisesti matkan aloittanut norjalainen pinnisti loppumetreillä toiseksi tulleen Espanjan Mohamed Katirin ohi. Kisan kolmas oli Kenian Jacob Krop.

***

Femke Bol ratkaisi 4 x 400 metrin maailmanmestaruuden Hollannille. Bol ohitti käsittämättömällä loppusuoran rutistuksella toiseksi tulleen Jamaikan ja kolmanneksi tulleen Britannian. Hollannin joukkueessa juoksivat Eveline Saalberg, Lieke Klaver ja Cathelijn Peeters.