TILANNEHUONE

Meeri Rantanen torjuu nyt miesten sarjassa

01.11.2023 19:10

Jääkiekko

Maalivahti Meeri Räisänen, 33, jatka pelaamista miesten jääkiekon II-divisioonan Laukaan Gladiators HT:n maalilla. Räisänen on tehnyt seuran kanssa loppuvuoden kestävän sopimuksen.

Räisänen on torjunut Naisleijonien maalilla kahdesti olympiapronssia ja kahdesti MM-pronssia. Viime kaudella hän pelasi PHF:n Connecticut Whalessa.

”Saatiin Meeri paikkaamaan maalivahtivajetta tällä viikolla, ja esitettyjen otteiden pohjalta saatiinkin sopimus syntymään yllättävänkin nopeasti. Molemmilla osapuolilla oli selkeä ja yhtenäinen näkemys tulevasta, ja uskon, että Meeri pystyy auttamaan meitä loppukauden aikana erittäin paljon omalla kokemuksellaan sekä otteillaan kaukalossa”, Gladiators HT:n päävalmentaja Jani Hakkarainen hehkuttaa seuran someissa.

”Erittäin hieno juttu, että saadaan tämän tason huippuammattilainen mukaan joukkueeseemme.”

Räisänen on joukkueen mukana jo ensi viikonloppuna.