TILANNEHUONE

Luukkonen torjui Buffalolle taas voiton

02.11.2023 07:25

NHL

Buffalon Ukko-Pekka Luukkonen valittiin illan ykköstähdeksi Sabresin voittaessa Philadelphia Flyersin vieraissa maalein 5–2 (2–2,0–0,3–0). Luukkonen teki ottelussa peräti 38 torjuntaa. Luukkonen on torjunut neljässä ottelussa tällä kaudella. Niistä voittoon on päättynyt kolme.

Kauden ensimmäistä NHL-otteluaan pelannut Brandon Biro teki kaksi maalia Buffalolle. Ensimmäinen tuli ensimmäisen erän puolivälin kohdalla Tage Thompsonin syötöstä. Se oli pelaajan ensimmäinen NHL-maali. Toisen maalin hän veti tyhjiin ottelun lopulla.

Henri Jokiharju puolusti lähes 2o minuuttia ja laukoi kolmesti maalia kohden. Buffalo on kauden kymmenestä ottelustaan hävinnyt viisi ja voittanut viisi. Kaksi viimeistä on päättynyt voittoon.

Arizona Coyotesin Matias Maccelli ja Juuso Välimäki syöttivät Lawson Crousen 3–2-maalin Anaheim Ducksia vastaan. Lopulta Ducks voitti kuitenkin kotonaan jatkoajalla 4–3(2–2,0–1,1–0,1–0). Ducksin Troy Terry teki ottelussa hattutempun ja syötti yhden. Kaksi hänen maaleistaan tuli ylivoimalla ja viimeinen ratkaisi ottelun jatkoajalla.

Dallas Starsin Roope Hintz teki kaksi syöttöä voitto-ottelussa Calgary Flamesia vastaan. Dallas vei pisteet kotijoukkueelta 4–3 (1–1,3–1,0–1). Hintz syötti Jamie Bennin tekemän 1–1-alivoimatasoituksen ensimmäisessä erässä yhdessä Esa Lindellin kanssa ja toisen erän alussa Jason Robertsonin 2–2-tasoituksen.

Upie 😁😁 halaukset….