TILANNEHUONE

Alonso onnistui, Verstappen voitti, Bottas keskeytti

05.11.2023 21:04

Formula 1

Sao Paulon F1 GP:n voittoon ajoi sunnuntaina Interlagosin radalla suvereenisti jälleen Max Verstappen. Hän lähti paalulta ja johti kisaa lähes koko ajan. Voitto oli hollantilaiselle ennätyksellisesti jo kauden 17:s.

Ruutulipulla oli toisena jo startissa kakkospaikalle noussut McLarenin Lando Norris. Hän jäi Verstappenille +8.277.

Kisan kolmossijasta käytiin todella kuumaa taistoa viimeisellä kierroksella Aston Martinin Fernando Alonson ja Red Bullin Sergio Perezin kesken. Alonso palasi palkintopallille ensimmäistä kertaa elokuisen Hollannin kisan jälkeen vain +0.053 sekunnin erolla Pereziin. Tallikaveri Lance Stroll oli vieläpä viides.

Kisa alkoi todella dramaattisesti. Ensin kakkoslähtöruudun Ferrari-kuski Charles Leclercin autosta katosi lämmittelykierroksella ohjaus ja hän tömähti vauhdilla rengasvalliin. Monacolainen keskeytti kisan jo ennen sen alkua. Startin jälkeen Williamsin Alex Albon ja Haasin Kevin Magnussen osuivat yhteen ennen ensimmäistä mutkaa ja kolari aiheutti radalle punaiset liput. Myös McLarenin Oscar Piastri sai tällissä osumaa ja AlphaTaurin Daniel Ricciardoon osui ilmassa lentänyt renkaan kappale. Kaksikko lähti uusintalähdössä matkaan varikolta. Maaliin he tulivat viimeisinä.

Valtteri Bottas lähti ruudusta 18 ja uusintalähdössä sijalta 12. Parhaimmillaan hän oli kisassa kymmenentenä. Kierroksella 39 Bottaksen päivä päättyi kuitenkin keskeytykseen teknisen vian vuoksi. Alfa Romeon vauhti selvästi hyytyi. Myös tallikaveri Zhou Guanyu keskeytti kierroksella 22.

Kisa jäi kesken peräti kuudelta kuskilta.