TILANNEHUONE

Tshekki löi luun kurkkuun – Leijonien meno hyytyi

11.11.2023 19:18

Tshekki löi luun kurkkuun – Leijonien meno hyytyi

Eemil Erholtz palkittiin Leijonien parhaana lauantaina.© M.Heimsch

Leijonat

Suomi hävisi Karjala-turnauksen toisen ottelunsa lauantaina Tampereella Tshekkiä vastaan maalein 3–7 (1–3, 2–2,0–2).

Tshekki otti otteluun yhtä kylmäävän alun kuin torstaina Ruotsia vastaan. Daniel Vozenilek onnistui avauserässä kahdesti. 1–0-osuma tuli ottelun alussa ylivoimalla ja 3–0 erän puolivälin jälkeen. Lisäksi erässä onnistui Matej Stransky 2–0-osumallaan. Ensimmäisen erän lopulla A-Leijona-tulokas Niko Huuhtanen kavensi 1–3:een jäätävällä vedollaan. Syöttäjänä oli Leijona-konkari Hannes Björninen.

Toisen erän alussa Tshekki oli yllättäen lähes pulassa Leijonien myllyssä. Suomi kiri tasoihin Antti Suomelan turnauksen neljännellä osumalla ja Eemil Erholtzin maalilla. Erän lopulla Tshekki rynni kuitenkin uudellen kahden maalin johtoon, kun David Tomasek onnistui ylivoimalla ja Stransky onnistui uudelleen. Kolmannessa erässä Tomasek iski illan toisen ja joukkueensa kuudennen osuman onnekkaalla pompulla. Viimeinen niitti tuli Radan Lencin vedolla tyhjiin noin viisi minuuttia ennen ottelun päättymistä.

Roope Taponen torjui A-maajoukkuedebyytissään Suomen maalilla 20 kertaa.

Ottelua seurasi paikan päällä Nokia Arenalla 11 159 katsojaa.

Ruotsi paketoi lauantain iltapäiväottelussa voiton Sveitsistä maalein 4–3 (2–0,1–1,1–2).