NHL ja NHL:n pelaajayhdistys ilmoittivat NHL-pelaajien osallistuvan vuosien 2026 ja 2030 talviolympialaisiin. Jukka, kuinka merkittävä uutinen tämä on?

Tämä on kovan luokan olympiauutinen ja vielä kovempi jääkiekkouutinen.

NHL-pelaajat ovat osallistuneet edellisen kerran talviolympialaisiin 2014 Sotshissa. NHL-pelaajien puuttuminen olympiaturnauksesta on himmentänyt olympialaisten arvoa, ja vaikka Suomessa juhlittiinkin täysin sydämin ikimuistoista Pekingin olympiakultaa kaksi vuotta sitten, olympiakulta olisi maistunut vieläkin makeammalta, jos Pekingissä jäällä olisivat olleet myös NHL-pelaajat.

Olympialaiset ovat osoittaneet, että ne kestävät yllättävän hyvin sitä, että kaikissa lajeissa olympialaisessa eivät ole mukana kaikki parhaat urheilijat, eivätkä välttämättä edes kaikki parhaat maat. Tämä johtuu siitä, että olympialaisilla itselleen on niin valtava arvo ja arvostus. Lisäksi olympialaisista on tullut monelta osin pikemmin urheilukarnevaali kuin urheilijoiden tärkein tavoite urallaan.

Myös jääkiekko tulee toimeen ilman olympialaisia, mutta jääkiekko menettää yhden merkittävän näyteikkunan maailmanlaajuisessa markkinoinnissaan, kun NHL-pelaajat ovat skipanneet olympialaiset.

Jääkiekko on yrittänyt kaikin keinoin levittäytyä merkittäväksi urheilulajiksi muissakin maissa kuin perinteisissä kiekkomaissa, mutta maailmanvalloitus on ollut  haasteellista. Vaikka pohjoisamerikkalainen urheilu on kuuluisa urheilun kaupallistamisesta, sitä vaivaa nurkkakuntaisuus. Riittää, homma rokkaa USA:n markkinoilla.

Yhdet tai kahdet olympialaiset eivät ratkaise vielä jääkiekon maailmanlaajuisia haasteita, mutta NHL-pelaajien palaaminen olympialaisiin on iso askel oikeaan suuntaan.

Nyt on hehkutettu, että maailman parhaat jääkiekkoilijat pelaavat vuosien 2026 ja 2030 olympiaturnauksissa. Nähdäänkö näissä turnauksissa mukana myös Venäjä?

Se onkin hyvä kysymys. Jos sota Ukrainassa jatkuu vielä 2026 ja jopa 2030, on selvää, että edessä on taas vaikeita ratkaisuja.

Kansainvälinen olympiakomitea KOK on valmis päästämään venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat jo tulevana kesänä Pariisin olympialaisiin, mikä ennakoi sitä, että venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat saisivat osallistua myös vuosien 2026 ja 2030 talviolympialaisiin.

Suomen Jääkiekkoliitto on ottanut ehdottoman kannan siihen, että Suomi ei osallistu sellaisiin turnauksiin Ukrainan sodan aikana, joissa mukana on mukana Venäjä tai Valko-Venäjä.

Olisi todella mielenkiintoista nähdä, miten tiukasti Suomen ja Ruotsin liitot pysyisivät linjauksensa takana, jos KOK päästäisi vuoden 2026 talvikisoihin Italiassa mukaan myös Venäjän. Pysyisikö selkäranka suorana myös NHL-pelaajien tullessa mukaan olympialaisiin vai taipuisiko selkäranka jollain loistavalla verukkeella niin paljon, että Milanossa nähtäisiin myös venäläisiä pelaajia jonkun nimen alla pelaamassa.

En niinkään kritisoi sitä, jos jollakin on oma mielipide suhtautumisessa venäläis- ja valkovenäläisurheilijoiden osallistumiseen olympialaisiin ja muihin kansainvälisiin urheilutapahtumiin. Sen sijaan on matomaista selkärangattomuutta, jos ensin jollakin kannalla elämöidään suureen ääneen, mutta tosipaikassa ollaan valmiita toimimaan kuitenkin toisin.

Ikävä kyllä tällainen kaksinaismoralistinen käyttäytyminen on urheilussa arkea – ja pelkään pahoin, että niin on myös tässä asiassa.

Maailman parhaat jalkapalloilijat eivät tunnetusti ole koskaan osallistuneet olympialaisiin. Pitäisikö heidätkin saada osallistumaan?

Se on niin utopistinen ajatus, että asiaa on turha edes mankeloida. Jalkapallo lähti heti alkumetreistä alkaen rakentamaan omaa tarinaansa ammattilaisuuden päälle, kun olympialaisissa ammattilaisuus oli kirosana 1970-luvulle asti ja ammattilaiset pääsivät olympia-areenoilla nykymuodossa vasta 1988.

Jalkapallon kehitystarinassa myös MM-kisat ja viimeisten vuosikymmenten aikana myös EM-kisat, Afrikan ja Aasian mestaruusturnaukset ovat saaneet täysin toisenlaisen arvon ja merkityksen kuin jääkiekon MM-kisat tai jääkiekon muut arvoturnaukset.

Olympiaturnaus on jäänyt jalkapallon suuressa tarinassa täysin sivurooliin ja on selvää, että siltä joelta ei ole enää paluuta. Ensin pitäisi olla halua, mutta kun sitä ei jalkapallolla ole, silloin on turha edes puhua mistään pienemmistä ongelmista, kuten aikatauluista ja kalentereista.

Joko nyt voidaan arvioida Leijonien mahdollisuuksia vuoden 2026 olympiaturnauksessa tai ensi vuonna NHL:n Tähdistöottelun korvaavassa neljän maan superturnauksessa, jossa ovat mukana Kanada, USA, Suomi ja Ruotsi?

Vaikka Venäjä ei olisikaan mukana Milanossa 2026, olympiaturnaus tulee olemaan todella kovatasoinen – ja sitä kautta myös kovempi turnaus kuin ensi vuonna pelattava neljän maan turnaus, sillä sieltä puuttuvat Tshekin ja Sveitsin johdolla kaikki muut kovat ja puolikovat kiekkomaat.

Mutta ei Leijonien tarvitse pyytää mitään anteeksi. NHL:ssä pelaa tällä hetkellä yli 40 suomalaista pelaajaa, joiden joukossa on NHL:n kovimpaan eliittiin kuuluvia Sebastian Ahon, Mikko Rantasen, Aleksander Barkovin, Miro Heiskasen ja Roope Hintzin kaltaisia pelaajia. Ehkä pakisto voisi olla astetta tai kahta laadukkaampi, mutta hyökkääjiin ja maalivahteihin Suomen olympiaunelmat eivät kaatuisi.

On myös mielenkiintoista nähdä, millaista kilpailuetua ja miten paljon Antti Pennanen ja hänen valmennustiiminsä saavat taiottua.

On totta, että ennen olympialaisia ei ole mahdollisuutta pitkään leiritykseen, mutta valmennus ehtii tehdä lyhyessäkin ajassa ihmeitä. Raimo Summanen ajoi ennen vuoden 2004 maailmancupia kahdessa viikossa sisään maailmancupin Leijona-miehistöön mullistavaksi luonnehditun uuden pelitavan.

Pennanen tunnetaan väsymättömänä pelin ja tilastojen tutkijana ja on varmaa, että hänellä on vahva oma näkemys siitä, mihin suuntaan jääkiekko pelinä kulkee ja mistä löytyvät kilpailuetua tuovat pelilliset marginaalit. Kysymys on vain siitä, miten hyvin hän saa siirrettyä loputtomat analyysinsä ja niistä tehtävät johtopäätöksensä kaukaloon.