Kaikkien aikojen TOP10 eurooppalaista jalkapalloilijaa

1. Cristiano Ronaldo

Kun Pelé johti Brasilian ikimuistoisena kesänä 1970 kolmanteen maailmanmestaruuteen, maailmalle levisi oppi, että tätä parempaa jalkapalloilijaa emme tulee enää koskaan näkemään. Oli kuulemma mahdotonta. Hieno oppi oli kuitenkin harhaoppi. Pelé on yksi suurimmista, mutta hänen taikansa on ylittänyt ainakin kaksi pelaaja – Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo. Diego Maradona voisi olla kolmas.

Ronaldon saavutukset eivät ole aivan yhtä pysäyttävät kuin Messillä, mutta on makuasia, kumpi on kaikkien aikojen jalkapalloilija.

Ronaldo oli parhaimmillaan taidon ja fyysisten ominaisuuksien täydellinen yhdistelmä. Hän pelasi yli 30-vuotiaaksi laitapelaajana, mutta teki silti viidellä kaudella peräkkäin Real Madridissa yli 50 maalia kaudessa. Ronaldo on sen jälkeen siirtynyt kärkeen ja tehot ovat pysyneet entisellään.

Ronaldon tilastot ovat mykistävät. Hän pelasi kolmessa jättiläisseurassa, Manchester Unitedissa, Real Madridissa ja Juventuksessa, yhteensä 918 ottelua ja viimeisteli 699 maalia. Portugalin maajoukkueessa Ronaldo on tehnyt 206 ottelussa 128 maalia.

Meriittilistalta löytyy muun muassa kolme Valioliigan mestaruutta, kaksi La Ligan mestaruutta, kaksi Serie A:n mestaruutta, viisi Mestarien liigan voittoa sekä Euroopan mestaruus Portugalin kipparina 2016. Kultaisia palloa Ronaldon vitriinissä on viisi.

2. Johan Cruyff

Johan Cruyffin suuruus jalkapallossa oli kaksitasoinen. Hän oli pelaajana oman aikakautensa valovoimaisimpia ja karismaattisimpia pelaajia, jonka suuruus asui jalkojen lisäksi päässä. Cruyff oli taktikkona Rinus Michelsin tärkein aisapari Ajaxin 1970-luvun alun suurjoukkueessa sekä Hollannin maajoukkueessa, joka eteni vuoden 1974 MM-kisoissa aina loppuotteluun saakka.

Cruyff siirsi Ajaxin jälkeen suuruutensa Barcelonaan. Hän kirjoitti ensimmäisen kultaisen lukunsa seuran historiaan pelaajana, mutta suurimman jälkensä hän jätti Barcelonan historiaan valmentajana. Kysymys ei ollut siitä, mitä Barcelona Cruyffin aikana voitti, vaan millaiseksi Cruyff loi koko seuran pelillisen identiteetin. Kaikki se, mitä Barcelonassa on tapahtunut Cruyffin jälkeen, on perustunut Cruyffin oppeihin ja niiden jalostamiseen.

3. Franz Beckenbauer

Franz Beckenbauer aloitti uransa keskushyökkääjänä, josta hän valui jo nuorella iällä puolustukseen. Beckenbauerista ei tullut perinteistä topparia, vaan sweeper, joka oli puolustuspelaamisen lisäksi elintärkeä osa Bayern Münchenin ja Saksan maajoukkueen pelintekemistä.

Der Kaiserin uran suurimmat vuodet osuivat 1970-luvun alkuun. Hän voitti vuosien 1972-1976 välisinä kultaisina vuosina maailmanmestaruuden, Euroopan mestaruuden, kolme Bundesliigan mestaruutta, kolme Euroopan cupia sekä kaksi Kultaista palloa.

4. Zinedine Zidane

Zinedine Zidanen palkintokaappi tai hänen tilastonsa eivät kerro kuin osan ranskalaisen suuruudesta. Zidane oli kentällä taikuri, joka teki jalkapallosta balettia. Hän pystyi isoksi mieheksi muuttamaan käsittämättömällä tavalla suuntaansa ja harhauttamaan vastustajiaan. Jokainen juniori tietää edelleen, millainen Zidane-harhautus on ja miten se tehdään.

Zidanen suuri tähtihetki oli vuoden 1998 MM-kisat, jossa hän johti Ranskan maan historian ensimmäiseen maailmanmestaruuden kotiyleisön silmien edessä. Suuren mestarin näytöksen kruunasi kaksi maalia Brasilian verkkoon MM-finaalissa.

Zidanesta muistetaan toinenkin MM-finaali, vuoden 2006 MM-finaali Italiaa vastaan. Mutta se on eri tarinan aihe.

5. George Best

Joidenkin pelaajien kohdalla suuruudella ei ole muuta mittaria kuin silmä. George Best oli sellainen pelaaja. Hän voitti Manchester Unitedissa kaksi liigamestaruutta ja Euroopan cupin, mutta Pohjois-Irlantia ei nähty Bestin aikakaudella sen enempää MM-kisojen kuin EM-kisojenkaan lopputurnauksessa. Siihen aikaan se tarkoitti, että Best tunnettiin jalkapalloilijana lähinnä vain Brittein saarilla.

Hänet toki tunnettiin muutenkin, mutta ei jalkapalloilullista taidoistaan, vaan holtittomasta elämästään. Kauneimmissa arvioissa Best oli viides beatle, joka omien sanojensa mukaan käytti suurimman osan rahoistaan naisiin, viinaan ja nopeisiin autoihin – ja loputa rahat hän tuhlasi. Surullisimmissa tarinoissa Best oli alkoholisti, jonka elämänhallinta oli karannut käsistä.

Kaikkien kohujen ja otsikoiden takana oli kuitenkin jalkapalloilullinen nero. Sitä emme saa koskaan tietää, olisiko nykyaika rakastanut bestiläistä neroutta, mutta 1960-luku rakasti.

6. Michel Platini

Ranska antoi varoituksen tulemisestaan jo vuoden 1982 MM-kisoissa, joissa se monien yllätykseksi eteni välieriin surullisen kuuluisa Harald Schumacher-otteluun Saksaa vastaan. Noissa kisoissa maailman katseet kohdistuivat ensimmäisen kerran Ranskan pelilliseen sieluun, numero kymppiin, Le Roi’hin, Kuninkaaseen.

Kahta vuotta myöhemmin Michel Platini oli valmis ottamaan Ranskan kanssa seuraavan askeleen. Platini teki viidessä ottelussa yhdeksän maalia ja johti Ranskan historialliseen Euroopan mestaruuteen.

Platini oli myös Juventuksen johtohahmo 1980-luvun menestysvuosina, mutta silti Platini muistetaan ennen muuta häikäisevistä esityksistään Ranskan maajoukkueessa.

7. Ferenc Puskas

Kaikkien aikojen jalkapalloilijoiden vertailussa on yksi oleellinen kysymys: käytetäänkö mittareina absoluuttisia mittareita vai peilataanko pelaajan lahjakkuus omaa aikaansa vasten?

Kysymys tiivistyy hyvin Ferenc Puskasiin. Yksi oman aikansa parhaista pelaajista maailmassa saattoi 1950-luvulla olla ylipainoinen pölkky, mutta jos pää pelasi ja jaloissa asui taika, kaikki oli mahdollista.

Puskas oli Unkarin ihmejoukkueen suurin tähti ja kasvot. Laukkaava majuri johti joukkueensa Helsingissä olympiakultaan 1952 ja koko maailmaa järkyttäneisiin sensaatiomaisiin 6-3- ja 7-1-voittoihin ystävyysmaaotteluissa Englantia vastaan.

Kruunuista suurin, maailmanmestaruus, jäi kuitenkin uupumaan. Johtuiko se Saksan maajoukkueen saamista Adidaksen pitkistä nappuloista vuoden 1954 vetisessä MM-finaalissa Saksaa vastaan vai jostain muusta, jääköön ikuiseksi arvoitukseksi – kuten se, millä sarjatasolla Puskas tänä päivänä pelaisi ja missä maassa.

8. Bobby Charlton

Bobby Charltonia pidetään englantilaisen jalkapallon kaikkien aikojen rakastetuimpana lapsena. Hän selvisi hengissä Münchenin lentoturmasta 1958 ja vastasi käytökseltään englantilaisen unelmavävyn perikuvaa. Charlton oli lättähattujen vallankumouksen vastavoima, herrasmies niin kentän ulkopuolella kuin kentälläkin. Jopa sitä, että hän sai 24 vuotta kestäneellä urallaan vain kaksi varoitusta, pidetään suurena saavutuksena.

Kaiken rehtiydyn takana asui myös huipputaitava jalkapalloilija, jonka ura huipentui Englannin vuoden 1966 maailmanmestaruuteen kotiyleisön silmien edessä Wembleyllä. Manchester Unitedissa hän voitti kolme liigamestaruutta ja Eurooppa cupin. Charlton oli 49 maalillaan Englannin kaikkien aikojen maalintekijä, kunnes Wayne Rooney ohitti hänet vuonna 2015.

9. Gerd Müller

Gerd Müller kuuluu myös niihin pelaajiin, joita on vaikea asettaa nykyjalkapallon raameihin. Kukaan ei voi koskaan kiistää Der Bomberin tehokkuutta maalintekijänä – siitä pitävät huolen yksinkertaiset hänen tilastonsa: Müller teki Bayern Münchenissä 607 ottelussa käsittämättömät 565 maalia – ja Länsi-Saksan maajoukkueessa 62 ottelussa 68 maalia. Kaiken kruununa oli 2-1-voittomaali vuoden 1974 MM-finaalissa Hollantia vastaan.

Mutta tänä päivänä ei eletä pelkistä maaleista, kuten Müllerin aikana. Pitää osata ja ymmärtää myös kokonaisvaltaisen pelaamisen käsite. Sitä ei 1960- ja 1970-luvulla vielä vaadittu, jos pisti palloja sisään samanlaisilla tehoilla kuin Müller.

10. Xavi

Lionel Messi on ymmärrettävästi ollut Barcelonan historian ja 2000-luvun suuruuden vuosien juhlituin pelaaja, mutta Messin takana on kirjoitettu myös monta muutakin hienoa ja Barcelonan menestymisen kannalta elintärkeää tarina.

Xavin tarina on niistä hienoin ja upein. Pienen suuren miehen aivot toimivat kuin tietokone, jonka jokainen liike ja ratkaisu oli synkronoitu täydellisesti Messin liikkeisiin ja Barcelonan silkkisesti toimineeseen palapeliin.

On sanottu, että pelaajan oli helppo pelata Barcelonan osana, muta Xavi näytti suuruutensa myös Espanjan maajoukkueessa, joka voitti kolmissa arvokisoissa peräkkäin vuosina 2008-2012 maailmanmestaruuden ja kaksi Euroopan mestaruutta.