TILANNEHUONE

Englanti tahmealla pelillä helpompaan kaavioon

26.06.2024 00:15

Euro2024

Englanti jatkoi tahmeita esityksiään pelaamalla Slovenian kanssa maalittoman tasapelin C-lohkon päätöskierroksella tiistaina. Kun samaan aikaan myös Tanska ja Serbia päätyivät maalittomaan tasapeliin, Englanti vei lohkon ykköspaikan ja sai samalla paikan niin sanotussa helpommassa kaaviossa.

Tanska sijoittui lohkossa toiseksi tasapisteissä Slovenian kanssa. Kun kaksikon maalierojen kaikki eri versiot  ja fair play -tilit olivat tasan, kaksikon sijoituksen ratkaisi Tanskan eduksi EM-kisojen karsintalohkojen ranking.

Tanskan jatko EM-areenalla on kivinen, sillä se kohtaa pudotuspelien avauskierroksella Saksan. Sen lisäksi se on samalla puolella kaaviota Espanjan, Portugalin ja Ranskan kanssa. Englannin puoleisessa kaaviossa paikkansa ovat varmistaneet Itävalta sekä Sveitsi ja Italia, jotka kohtaavat toisensa pudotuspelien avauskierroksella. Englannin avausvastustajaksi tulee E- tai D-lohkon lohkokolmonen.

Englannin ja Slovenian ottelu oli pelillisesti puuduttava, sillä Englanti oli varmistanut jatkopaikkansa jo aiemmin ja Slovenialle riitti historian ensimmäiseen jatkopelipaikkaan tasapeli. Niinpä molemmat joukkueet pelaisivat ottelun enemmän tai vähemmän käsijarru päällä.

Englannin paras tilanne aukeni näyttävän syöttökombinaation jälkeen Bukayo Sakalle, joka ohjasi pallon Phil Fodenin syötön Slovenian maaliin. Foden oli kuitenkin paitsiossa ja maali hylättiin.