TILANNEHUONE

Susijengille hieno voitto Tampereella

28.06.2024 21:19

Koripallo

Suomen koripallomaajoukkue pelasi perjantaina Tampereella Latviaa vastaan. Susijengi hoiteli ottelusta vakuuttavan voiton lukemin 90–84.

Jengin paras pistemies oli Olivier Nkamhoua 21 pisteellään. Hänelle ottelu oli ensimmäinen pitkään aikaan ranneleikkauksen vuoksi. Aleksander Madsen teki ottelussa 14 pistettä.

Suomi pelasi ottelun ilman huilivaa Sasu Salinia, joka ratkaisi edellisen ottelun Uutta-Seelantia vastaan. Sivussa oli yhä myös loukkaantunut Lauri Markkanen ja lopulta myös illan ottelussa tällin toisella jaksolla saanut Mikael Jantunen.

Voitto siivitti Susijengiä kuitenkin mallikkaasti kohti heinäkuun olympiakarsintaa. Voitto Latviasta on iso juttu. Maa oli MM-kisoissa viides.