TILANNEHUONE

Saksa ja VAR selättivät Tanskan dramaattisessa illassa

30.06.2024 00:18

Saksa ja VAR selättivät Tanskan dramaattisessa illassa

Kai Havertz iski Saksan 1-0-johtomaalin. @ AOP

Euro2024

Saksa selvitti tiensä jalkapallon EM-kisojen puolivälieriin kaatamalla Tanskan dramaattisessa ottelussa 2-0 (0-0) lauantaina Dortmundissa.

Ottelussa hylättiin kolme maalia VAR:in perusteella ja lisäksi Saksalle tuomittiin rangaistuspotku VAR:in avulla. Ottelu jouduttiin myös keskeyttämään ensimmäisellä jaksolla kovan ukkosmyrskyn iskettyä Dortmundiin.

VAR-näytökset aloitettiin heti ottelun alussa, kun Nico Schlotterbeck puski pallon Tanskan maaliin. Joshua Kimmich oli kuitenkin hetkeä aiemmin tehnyt rikkeen, jota erotuomari Michael Oliver ei aluksi huomannut, mutta VAR huomasi ja maali hylättiin.

Toisella jaksolla draama jatkui. Tanska näytti menevät Joachim Andersenin osumalla johtoon vajaan viiden minuutin pelin jälkeen, mutta VAR-tarkistus osoitti Andersenin olleen marginaalisesti paitsiossa.

Hetkeä myöhemmin Andersen joutui VAR:in hampaisiin toisessa päässä kenttää, kun David Raumin keskitys hipaisi Adersenin kättä. Uusi ”sydänkäyräteknologia” osoitti pallon osuneen Andersenin käteen, vaikka kosketus ei vaikuttanut millään tavoin pallon lentorataan.

Kai Havertz laukoi rangaistuspotkun tarkasti oh Kasper Schmeichelin, vaikka konkarimaalivahti aavisti Havertzin rankkarin suunnan oikein.

Ottelun lopullinen ratkaisu tuli 68 minuutin pelin jälkeen, kun Schlotterbeck vapautti Jamal Musialin läpiajoon ja saksalainen sijoitti pallon varmasti ohi Schmeichelin.

Vaihdosta kentälle tullut Florian Wirtz teki vielä lisäajalla maalin, joka kuitenkin hylättiin jälleen paitsiona VAR-tarkistuksen jälkeen.

Saksa kohtaa puolivälierissä voittajan ottelusta Espanja-Georgia.